Punaisen torin liepeillä

Palasin Suomesta lentokoneella tällä kertaa. Lento oli Sheremetjevossa klo 11 illalla, sieltä pienen odottelun jälkeen Aeroexpress-junalla Moskovaan, jossa olin noin puolen yön tienoilla. Kerrankin oli tyhjä juna, samassa vaunussa taisi olla vain pari ihmistä. Otin Valko-Venäjän asemalta taksin kotiin enkä edes kiistellyt hinnasta. Tämä oli ns. Keltainen taksi ja kuski Smolenskista, ei Keski-Aasiasta niin kuin epäviralliset yleensä.

Kuski oli käynyt Suomessa joskus 2000-luvun alkupuolella useammankin kerran ja tehnyt Suomesta laivamatkan myös Tukholmaan. Kehui suomalaisten tuotteiden laatua, vaimo kuulemma tykkäsi kun oli erilaisia vaatteita kuin Venäjällä. Suomalaisten juomatapoja kuski ihmetteli, porukka huutaa ja räyhää humalassa. Mutta sitten Suomi oli ilmeisesti nähty ja valuuttakurssikaan ei ollut enää edullinen. Politiikassa kuskille oli mennyt täysin perille median vyöryttämä propaganda, hän oli sitä mieltä että Venäjä pärjää kyllä yksin, rikas maa, ja ihmetteli mitä Suomi Euroopan kanssa veljeilee ja muistutti, että Lenin oli antanut Suomelle itsenäisyyden. Hänellä oli sellainen tunne, että USA:han ei enää Obaman jälkeen saada presidenttiä, jotakin siellä sattuu. Tähän olisin kyllä sanonut, että kaiken todennäköisyyden mukaan sinne tulee Obamaa kovemman linjan presidentti, mutta keskiyöllä matkan jälkeen ei enää tullut venäjän sanoja mieleen.

Viikon virkamatka ja sen aikana hoidetut jutut olivat vieneet mehut niin, että vaikka sunnuntain lepäsikin kotona, vielä maanantaina suorastaan väsytti. Olihan minulla Suomessa ylimääräinenkin sydämen tykytys eli olin saanut kotiin kutsun mammografian jälkeiseen lisätarkastukseen. Onneksi tarkastusaika sattui juuri sille virkamatkaviikolleni ja tarkastuspaikka oli Helsingissä, joten kävin Terveystalossa Kampissa ennen töihin menoa torstaina. Mutta onneksi se ei ollut mitään vakavaa, vaaraton kysta vain.

Niin zeniläinen kuin olenkin eli tulkoon mitä tulee, kyllä rintasyövän mahdollisuus pompahti yöllä herätessä ensimmäisenä mieleen. Tatulle en ensin ajatellut kertoa ollenkaan, mutta tutkimusaamuna ajattelin että täytyy siitä kai sanoa, jos edessä onkin pitkät hoidot. Mutta sitten Tatu silitti Pilliä ja sanoi, että ei  nyt kestäisi yhtään jos jompi kumpi kissoista kuolisi. En sitten viitsinyt sanoa mitään, ja hyvä näin.

Olin ajatellut vötkyillä koko viikon illat kotona, mutta kaksi Eijaa saivat minut tänään tiistaina houkuteltua kaupungille. Maneesissa on viimeisiä päiviä Rurikista kertova historiallinen näyttely, ja ajattelimme mennä sinne jos ei ole pitkät jonot. Oli pitkät jonot, ja päätimme mennä tavaratalo GUMiin ensin haukkaamaan jotakin pientä ja sitten kirjakauppoihin ostamaan joulukortteja.

Tässä kuva Maneesiaukiolta iltavalaistuksessa. Rakennusten takana on Punainen tori ja oikealla  Kreml, vasemmalla tavaratalo GUM kirkon tornien takana.

GUM oli olemassa jo neuvostoaikana, silloinkin hieno, mutta  nyt vielä hienompi, sellaisia liikkeitä etten uskalla edes sisään mennä. Kuinka ollakaan, en ottanut tietysti yhtään kuvaa sisältä.. Mutta on siellä hyviä ja edullisiakin ruokapaikkoja, kuten blinikahvila. Blinit Venäjällä ovat samanlaisia kuin meidän letut, eivät siis niitä paksuja tattarijauhoista tehtyjä pieniä ja pyöreitä.  Blinit paistetaan ravintolassa odottaessa, täytteeksi saa lohta, kanaa jne. Itse otin rahkaa ja rusinoita, palanpainikkeeksi teetä. Maksoi 350 ruplaa eli 5,94 euroa.

Kävimme GUMin kahdessa kirjakaupassa, toinen oli taiteeseen erikoistunut, toisessa oli elokuvia ja muuta tilpehööriä enemmän. Ostin itselleni piirakkakirjan ja päätin kokeilla jokaista piirakkaa siitä kirjasta - onneksi ei kovin paksu! Sitten ostin vielä uuden vuoden kortteja.

En ymmärrä mitä teen kun Eija R. lähtee töihin Murmanskiin huhtikuussa - hän aina repii minut kaupungille, kun itse menisin vain kotiin syömään ja katsomaan telkkaria!