Erikoinen naapurusto

Olen ihmetellyt naapurustoani. Ei ole sinällään mitään valitettavaa, olohuoneen erkkeri-ikkunasta ja keittiöstä on neljännestä kerroksesta esteetön laaja näkymä ulos, enimmäkseen näkyy puiden latvoja. Yhden matalan talorakennelman takana on puistoa ja sen takana Moskovan kaupungin museo ja sen takana Moskova-joki.

Tämä minun asuintaloni on ihan siisti talo. Toisella puolella kiinni tässä talossa oleva rakennus on huonommassa kunnossa, sen kanssa meillä on yhteinen piha. Katua eteenpäin seuraava talo on juuri remontoitu, alaosa on maalattu kauniin violetiksi - tässä talossa on mm. Finnpron toimisto ja muitakin toimistotiloja. Niiden ikkunat näkyvät ulos katsoessa vasemmalla, mutta sen verran vinosti että ei  niistä juuri meille näy.

Suoraan olohuoneen ikkunasta alas katsoessa on kummallinen varastomainen rakennus, jossa kuitenkin on hyvät arviot saanut ja kuulemma kallis ravintola Accenti. Joku sanoi, että se on nykyään  tilausravintola. Siellä näyttääkin olevan häitä ja muita juhlia, ei juuri yksittäisiä ruokailijoita.

Kummallisin viritys on vinosti makuuhuoneen ikkunasta ja suoraan parvekkeelta näkyvä rötiskö, joka näyttää siltä että odottaa purkua. Yhdessä alakerran ikkunassa näkyy valoa ja siellä katsotaan televisiota, on kukkiakin. Se ei kuitenkaan näytä yksityisasunnolta, vaan on kuin olisi jokin valvontapaikka. Yhdessä toisessakin ikkunassa näkyy valoa, ja parissa käytävässä, Pari ikkunaa on jatkuvasti auki, huoneissa ei näy koskaan liikettä. Pihalla on ihan siistejä autoja parkissa. Olin ajatellut, että talo voisi olla paperittomien siirtolaisten majapaikka, mutta ei siellä liiku aasialaisen näköistä väkeä. Kun viime viikonloppuna pesin parvekkeen ikkunoita aamusta, pihalla liikkui  siistin perusvenäläisen näköisiä miehiä ja poliiseja, joilla näyttää olevan toimisto rakennusrykelmän toiseessa päädyssä.

Tekisi mieli mennä joskus katsomaan, miltä rakennus näyttää toiselta puolelta. Siellä on Sadovaja kaltso, yksi kaupungin pääväyliä. Kuikuilin kerran ohi ajaessa, mutta tämä rötiskö ei näy suoraan sinne, vaan välissä on jokin ihan siistin näköinen talo. Mielnekiintoista seurata, ehtiikö näiden parin kolmen vuoden aikana tapahtua mitään tällä kulmalla.

Lähialueilla on tosi hulppeita ja hyvin kunnostettuja taloja, myös venäläistä uutta arkkitehtuuria: lasia ja erilaisia torneja ja muita ulokkeita - uusi talo ei ilmeisesti saa olla mikään normitalo, ja niin kaikki uudet talot päätyvät näyttämään samalla tavalla erilaisilta. Teini-ikäisten ongelma!

Luumuhilloa

Eilen illalla kävi kylässä vuokraemäntäni Ljudmila - tosi sympaattisen oloinen tarmonpesä, ammatiltaan tuottaja. En ole ihan varma mitä kaikkea tuottaa, mutta ainakin konsertteja on järjestänyt. Vaalea, sutjakka, luonnollinen, kova puhumaan ja touhuamaan. Toi tullessaan pussillisen luumuja datshaltaan, neuvoi tekemään luumuhilloa. Neuvottelimme asunnon wi-fistä, jonka olin lopulta oikean salasanan saatuani saanut toimimaan. Kylppäristä on irronnut yksi seinälaatta, etsimme sille varastosta korvaavan.Ljudmila ei ollut niitä jotka varovat tekokynsiään, siirsimme yhdessä ja hyvässä yhteistyössä eteisestä varastoon joitakin remontin jäljiltä jääneitä lautoja.

Asunnon sisäätulo on sellainen, että minulla ja naapurillani Dimitrillä on yhteinen eteinen, jonka käytävään aukeavaa ovea pidämme lukossa. Aika tilavassa yhteisessä eteisestä molemmilla on käynti omaan pikku varastokomeroon ja molemmilla vaatekaappi. Ljudmila kertoi talvella käyttäneensä kaappia ulkovaatteiden ja kenkien säilyttämiseen, jolloin ei tarvitse tuoda märkiä takkeja ja kenkiä sisälle asuntoon.

Ljudmilan tytär opiskelee Irlannissa, opinnot maksetaan minun asuntoni vuokralla - tai ehkä ei kokonaan, mutta rikkana rokassa kuitenkin.

Naapurini Dimitrin tapasin myös eilen ensimmäistä kertaa, noin 30 - 40 vuotias yleiseurooppalaisen näköinen nuorimies. Dimitrillä on kaksi kissaa, aivan kelpo naapuri siis. Lupasi apua, jos tulee mitään ongelmaa. Ljudmila raaahasi minua tapaamaan alakerrassa asuvan ystävänsä Alexanderin, joka on it-asiantuntija. Alexander ei vaikuttanut kauhean innokkaalta avustamaan minua tietokone-ongelmissa, ja kun selvisi että wifini toimii, häipyi vähin äänin paikalta. Mutta siis häneltä voi pyytää apua myös, jos tällainen avuton
naisihminen jotakin apua tarvitsee.

Tänään tein luumuhilloa Ljudmilan luumuista. Sitruunaa en löytänyt (se on kuulemma nykyään niin kallista, että kaupat eivät pidä sitä tarjolla - tai olisiko  niitä, jotka ovat tuontitavaraa EU:sta?), käytin sen sijaan greippiä. Aika homma siinä oli, kun luumuista täytyi poistaa kuori ja kivet. Mirvan jäljiltä oli kaksi lasipurkkia, jotka keitin kansineen ja täytin kuumalla hillolla. Hilloa tuli juuri purkkeihin sopiva määrä.

Ensi viikolla muuttokuormani pitäisi olla perillä, jos kaikki menee hyvin. Pistän kuvan asunnostani - en ihan vielä ole tottunut punaiseen sohvaan ja nojatuoliin, mutta kyllä silmä vähitellen tottuu.. Toinen asia on, että varsinkin nojatuolin päällys on osin likainen ja osin auringon polttama (Mirva jonka asunnon perin ja jolta ostin huonekalut ja erilaista kodin tavaraa, ei käyttänyt verhoja kuin makuuhuoneessa). Tuohon malliin ei enää saa Ikeasta irtopäällisiä, mutta Ruotsissa on firma (Bemz) joka tekee Ikean huonekaluihin päällisiä. Voisi tilata, mutta enpä tiedä miten ne saisi tänne. Vai  tilaisinko Suomeen ja toisin junassa tänne? En oikein usko ongelmattomaan toimitukseen suoraan Ruotsista Moskovaan.

Ja sitten on tietysti tämä kummallinen poliittinen tilanne. Luen verkosta Ylen ja HS:n uutisia,  että pysyisin vähän edes kärryillä mitä siellä Ukrainassa tapahtuu.

Ikkunanpesua, grillausta ja taas yksi puisto

Viime viikonloppuna pesin ikkunoita, vaikka olin jo päättänyt että korkeanpaikan kammoisena annan sen toisten tehtäväksi. Töissä apulaiseni Anna ehdotti, että pyydän siivooja/talonmiespariskuntaamme Tanjaa ja Viktoria pesemään ikkunat ja jo sovittiinkin, mutta sitten Tanja sairastui. Sitten aloin miettiä, että ei ole hyvä jos otan yhden siivoojan kotiini pesemään ikkunoita, kun siivoojilla on jo muutenkin klikkiytymistaipumusta. Lisäksi maanantaina on ehkä muuttokuorma tulossa ja olisi mukava jos ikkunat ovat silloin puhtaat. Niinpä sitten itse heti aamusta tasapainoaistin ollessa parhaimmillaan pesin ikkunat - ne olivat toooosi likaiset, ikkunanpuitteissa kekoja hienojakoista mustaa pölyä, joka piti huuhdella rätistä erikseen hanan alla, muuten se olisi kerta laakista sotkenut pesuveden. Mutta kyllä jalat tutisivat avoimen ikkunan äärellä. ,

En ole pitkään pitkään aikaan istunut iltaa grillaten ja viiniä ja viinaa juoden - varmaankin viimeksi Namibiassa ennen Tatun syntymää? No nyt sitten oltiin suurlähetystön pihalla, sähkömies Jarno ilmoitti sähköpostilla että grilli sytytetään klo 17, tulkoon kuka tulee ja tuokoon omat eväät. Yli 10 vuotta Suomessa
yhtämittaisesti asuneena olin tietysti paikalla ensimmäisenä, vaikka tulin itsekin noin 15 minuuttia yli viiden. Vain Jarno oli paikalla tekemässä salsaa ja pistämässä tulia vireille. Jos oltaisiin Suomessa, ensimmäiset olisivat tulleet 15 vaille viiden. Ilta oli mukava, höpötystä ja ruokaa ja kohtuullisesti olutta, viiniä ja viinaa.

Mukana oli Pietarissa asuva suomalaismies, jonka firma tekee meille autotalliremonttia. Hänellä oli sääressä kirurgin tekemä lehväkuvio  noin 10 x 15 cm, eli kirurgi oli leikannut nahkaa pois kuvion muodossa. Tämä lienee sitten sitä uusinta uutta, tatuoinnit ovat niin last season... Oli kuulemma julmetun kipeä ja vuotanut verta aluksi, mutta vähitellen siihen tulee vaalea, leveä, koholla oleva arpi. Lähdin kotiin noin 21.30, keitin kahvia ja avasin koneen, aktivoin tämän blogini.

Sunnuntaina vääntäydyin vielä Kuskovan metsäpuistoon ja kartanon alueelle kävelylle taas Marjan ja Genan + Arja S:n kanssa. Ensin köröteltiin metrolla, vaihdettiin toiseen ja sitten jouduimme jonkun aikaa harhailemaan, että löysimme perille. Taas yksi näitä aatelistiloja puutarhoineen ja valtavan suurine kasvitarhoineen, nykyään siellä on posliinimuseo ja näkyi olevan konserttejakin. Täälläkin paljon ihmisiä, nyt lähdimme liikkeelle vasta myöhään iltapäivällä. Ja jalat taas ihan muusina!

Otin kuviakin, mutta ne ovat työpuhelimessani enkä ole muistanut pyytää siihen johtoa jolla voisi siirtää kuvat koneelle. Pistän siis linkin Kuskovoa esittelevälle sivulle - emme käyneet kartanossa sisällä. Puistoalue on suuri ja sinne oli tulijoita vielä illalla kuuden jälkeen kun itse olimme lähdössä.

Imperial Russian royalty palaces, Kuskovo

Sokolnikin puistossa

Tämä teksti kirjoitettu jo 16.8. vaikka julkaisen vasta nyt, kun en saanut nettiyhteyttä heti toimimaan.

Seuraavana viikonloppuna teki mieli luontoon. Lähdimme aamupäivästä Marjan ja Genan kanssa metrolla Sokolnikin puistoon. Puisto on valtava metsäalue, josta osa on rakennettua virkistyskäyttöön ja osa on lähes metsää. Emme nähneet hirviä, vaikka niistä varoitettiin. Muinoin puisto on ollut haukkametsästykseen
tarkoitettu alue, siksi sen nimi on Sokolniki (käsittääkseni tarkoittaa haukkametsästäjää, haukka on sokol).

Puisto on aivan metroaseman vieressä, sisääntulo on leveä, hyvin päällystetty alue. Päällysteellä nuoret rullaluistelevat, lautailevat, potkulautailevat. Kummallakin sivulla on penkkejä, joilla istuu kauniiksi laittautuneita vanhempia naisia helmineen ja hattuineen, mukana iäkkään puoleisia miehiä. käytävän sivulla on ulkotanssialue,joka näyttää olevan iäkkäämmän väen käytössä. Puiston alkupuolella on tyylikkäitä katettuja ulkoilmakahviloita ja erilaisia ruokaa ja juomaa tarjoavia koruja, iso suihkulähde ja alue, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia kissanäyttelyistä ortodoksisiin markkinoihin. Puistoa halkoo viuhkamaisesti kuusi päällystettyä käytävää, joita pitkin ajeluun voi vuokrata polkukärryjä ja jonkinlaisia moottoroitujakin menopelejä.

Kävytävien välillä on metsäpolkuja ja kuntopolkuja, osin hoidettua ja kukkaisutuksin koristeltuja osuuksia, osin lähes villiä metsää (tosi ilman Suomen varpukasveja ja sammalta). Marja ja Gena olivat kerran sattumalta osuneet puiseen kirkkoon, jonka sivurakennuksessa on trapetsa, vaatimaton mutta hyvää kotiruokaa tarjoava ruokala. Menimme sinne nytkin parin tunnin kävelyn jälkeen syömään. Itse otin keitettyjä tattariryynejä, jauhalihapihvejä ja salaattia mehulasillisen kanssa. Ruokalassa oli puiset penkit ja pöydät, lautaset ja kupit olivat kaikki vanhoja ja eriparisia. Palvelu oli ystävällistä ja vaatimatonta, muut asiakkaat enimmäkseen iäkkäitä naisia, mutta oli yksi isä poikiensa kanssa. Pojat söivät innolla kaalisoppaa.

Ruokalassa myytiin itse valmistettuja piirakoita, joita ihmiset kävivät ostamassa mukaan - heti kun uunista tuli uusi erä, jostakin ilmestyi ihmisiä ostamaan pellin tyhjäksi. Itse ostin Genan suosituksesta linssipiirakoita, pulleita, pyöreitä pullia, laella nänniä muistuttavan nipa. Ruoka oli maukasta, hyvää ja halpaa - minun annokseni tuli maksamaan noin kolme euroa.

Matkalla takaisin portille ostimme vielä toisen luostarin kojusta lisää piirakoita: itse ostin porkkanarusinapiirakoita. Kotona totesin, että molemmat olivat hyviä, mutta erityisesti linssipiirakat.

Oli kahteen viikkoon ensimmäinen päivä kun Moskovassa ei ollut tukahduttavan kuuma. Gena lähti metrolla kotiin viemään koiraa ulos, mutta me lähdimme Marjan kanssa kävellen etsimään Baumanin puistoa, jossa olisi  ollut Afrikka-teemapäivä. Emme löytäneet, mutta kävimme matkalla Pushkinin ristiäiskirkossa ihmettelemässä (oli huivi mukana, etteivät mummut pääse huomauttamaan - täällä ollaan erityisen tarkkoja uskontoasioissa). Trapetsassa oli yksi mies, joka sekä lähtiessä että tullessa pitkään ja näkyvästi rukoili nurkassa olevan ikonin edessä. Itse mies ei näyttänyt kovin hartaalta, kyseessä oli enemmänkin näytös - jumalalle vai meille?

Kävimme myös karttakirjakaupassa ostamassa reppuun mahtuvan  Moskovan karttakirjan, itse ostin vielä seinälle ison kartan. Sitten otimme trolleybussin, jolla pääsin ihan lähelle kotia. Jalat olivat ihan muusina!

Venäläiset harrastavat edelleen puistoja: pariskunnat kävelevät käsikynkkää, vanhemmat tulevat puistoon lasten kanssa, ystävättäret kuljeksivat keskenään kuiskutellen. Naiset ovat tyylikkäämmin pukeutuneita kuin miehet ja me suomalaiset naiset keskimäärin. Nuorisossa eroa ei tosin näe ihan yhtä selvästi. Välillä näkee metrossa pariskuntia, joissa nainen on kuin juhliin menossa tyylikkäänä mekossa ja korkokengissä, kun miehellä on lenkkarit ja lököttävät farkut.

Ostoksia ja ihmettelyä

Tämä kirje on oikeasti kirjoitettu silloin, kun olin ollut Moskovassa pari viikkoa, ei siis elokuun lopulla.

Ensimmäiset päivät töissä menivät vähän ihmetellessä. Jo entisestä kokemuksesta tiesin, että vaikka alussa tuntuu että eihän tässä nyt niin paljon töitä ole, niin se johtuu vain siitä, että en tiedä mitä kaikkea täytyy tehdä. Mutta päätin tarttua kaikkeen mikä tulee eteen ja vähän yrittää katsoa ohjeista, mitä kaikkea kuuluisi tähän aikaan vuodesta ja tässä tilanteessa tehdä. Kyllä se siitä. Kaksi ensimmäistä viikonloppua olin molemmat kaupoissa! Kotiin kaikkea tarpeellista oikein listan kanssa. Ilman autoa ja isossa kaupungissa kaupassa käynti on useamman tunnin juttu. Varsinkin kun on kuuma, niin kuin täällä on ollut. Yhtenä lauantaina  työkaverin poika käytti meitä Ikeassa. Minun piti ostaa sieltä huonekalujakin, mutta ei - kun olin valinnut verhot ja verhotangot, kylppärin kaapin, pyykkikorin ja jotakin pientä, kärry oli niin täynnä että en enää halunnut tai voinutkaan hakea vierassänkyä ja tv-pöytää tai keittiön pöytää.Ne kyllä ehtii, vaikka vähän hirvittää lähteä sinne uudestaan sitten kun ihmiset ovat palanneet kaupunkiin lomaltaan ja kaupassa on TODELLA täyttä.

Täällä on - kuinka monta miljoonaa? ainakin yli 10 ja ja yksi miljoona päivässä käymäseltään? ja sen huomaa aika ajoittain. Hinnat Ikeassa ovat suurin piirtein samat kuin Suomessa.

Ensi viikonloppuna menen puistoon, olen jo alustavasti sopinut Marjan ja Genan kanssa. Kotona tuntuu kummalliselta, ei ole kissoja eikä Tatua eikä paljon huonekaluja tai mitään omaa, keittiössäkin on vain tiskipöytä, yksi seinähylly, jääkaappi ja kaksi taitettavaa tuolia.Voin siis tehdä tai olla tekemättä, ihan oma valinta.

Aamulla ei ole kiire junalle - mikä onni! Kun menen pihaovesta pihalle - ei kun nyt täytyykin ensin kertoa miten ulos pääsee. Ulos pääsee painamalla sormella sormenpäähän sopivaan silmäkkeeseen ovessa -  ulkopuolella siihen painetaan erityisellä plätkällä. Kun ensimmäisellä kerralla ulos mennessäni huomasin, että en saa ovea auki, menin koputtamaan komendantti Sergein ovelle. Sergeitä vähän nauratti, kun neuvoi  miten ovi aukeaa. Niin, siis kun menen aamu kahdeksalta ulos pihaovesta, pihan pusikoista ja erilaisista piiloista hyökkää esiin neljä kissaa. Minut huomatessaan ne hiljentävät vauhtia ja suhtautuvat epäillen, mutta nyt jo tunnistaen. Olin päättänyt, että en anna niille ruokaa. Sitten Marja kertoi, että hän oli viime viikonloppuna mennyt Genan kanssa Gorkin puistoon laiturille syömään aamupalaa. Jostakin alkoi kuulua outoa piipitystä, ja kauhukseen he huomasivat lauman rottia laiturin alla. Seuraavana päivänä työkaverini Anna kertoi lehdistöneuvoksen asunnosta, jossa oli ollut rottia, mutta reiät oli saatu tukittua. Ehkä niistä kissoista on tosiaan hyötyä, täytyy niille tuoda joskus ruokaa aamulla,
jos sopivaa on esillä.

Komendantti Sergei muuten on oikea viherpeukalo, portaikko on täynnä hyvin voivia viherkasveja, ylemmissä kerroksissa kuulemma sitruunapuita ja palmujakin. Kun tulin kerran kotiin, Sergei oli suihkuttamassa vettä kasveille, ja kehuin vuolaasti hänen kasvejaan ja kysyin, hänkö niitä hoitaa. Vähän kakistellen Sergei kertoi, että aikaisemmin niitä hoiti toinen henkilö, mutta kun hän ei enää ole hoitamassa, niin hän on ottanut kasvit hoitoonsa. Myöhemmin kuulin, että Sergein vaimo Vera on vuosi sitten kuollut syöpään ja että Sergei ottaa sen tosi raskaasti.

Meillä on hyvä työmaaruokala, kokki Galina tekee aivan taivaallisen hyvää ruokaa. Torstaina oli tattisoppaa, tonnikalasalaattia ja jälkiruoaksi melonia. Galina on kuulemma oikealta ammatiltaan leikkaussalihoitaja. Keskuksenhoitajamme Katja valmistelee väitöskirjaa, ja nyt olen jo unohtanut mitä laskujamme skannaava ja muissa raha-asioissa auttava Daria tekee - opiskelikohan suomen kielen opettajaksi. Kaikki ovat siis
koulutetumpia ja fiksumpia kuin minä. Enpä tiedä mistä johtuu - koulutetaanko täällä liikaa ihmisiä vai eivätkö koulutetut saa tarpeeksi palkkaa vai ovatko jotkut vain niin rohkeita, että valitsevat itse uusia polkuja niin kuin Galina.Väitöskirjaa valmistellessa ei tietenkään kannata ottaa hommaa, joka vie kaikki mehut.

Uutisissa on joka ilta puoli tuntia siitä, miten Ukrainan sotilaat pommittavat Donetskia. Saa ihan sen kuvan, että toiselta puolelta vain pommitetaan ja kiusataan omia kansalaisia, juuri sanallakaan ei mainita separatisteja. Televisiossa on ilta illan jälkeen itkeviä äitejä ja vanhuksia, pakolaisia joista Venäjällä pidetään hyvää huolta jne. Kaikki varmasti ihan totta, ei ne näyteltyjä juttuja ole. Mutta siitä huolimatta.. enpä tiedä mitä venäläiset näistä ajattelevat, kuinka kauan jaksaa olla kriittinen tai epäillä että kaikkea ei kerrota.

Tämän vuoden alusta on kuulemma tullut sellainen laki, että saa viisi vuotta vankeutta jos esittää julkisesti ajatuksen siitä, että jokin alue eroaisi Venäjästä. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että Venäjän kanssa täytyy toimia jollakin tavalla ja pitää se mukana jutuissa, muuten tilanne muuttuu yhä pahemmaksi. Mutta miten? Ja niinkuin Paasikivi-vainaa sanoi, maantieteelle emme voi mitään eli naapurien kanssa on parasta olla väleissä.