keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kulttuuria

Ensin en viikkokausiin käy missään ja nyt sitten suurin piirtein joka ilta jossakin. Viime perjantaina menimme töistä suoraan Teatr Kinoaktjoraan eli elokuvanäyttelijöiden teatteriin. Saimme ns. ystävähinnan liput Joel Lehtoselta, joka on Moskovassa koulutuksen saanut teatteriohjaaja. Näytelmänä oli Mika Myllyahon 'Kaaos - naisia hermoromahduksen partaalla'.

Teatteri oli täynnä väkeä, enimmäkseen keski-ikäisiä tai keski-iän jo ohittaneita naisia. Osa naisista kuulemma näkee kaikki näytelmät Moskovassa. Lippuluukulla oli tyypillinen tungos.

Itse näytelmä jäi askarruttamaan, sillä se ei oikein toiminut. Osa tekstistä meni ohi korvien, mutta siitä huolimatta.. Ohjauskin tuntui ok:lta, joten tulin siihen tulokseen että miehen kirjoittama teksti ei toiminut. Perusasiat olivat väärin eli eivät naiset turvaudu nyrkkeihin hermostuessaan, ja naiset kyllä vatvovat toistensa asioita, eivät ohita kuuntelematta. Toinen ongelma oli, että sinänsä hyvät näyttelijät olivat ihan venäläisen oloisia, mutta näytelmä asettui selvästi Helsinkiin. Näyttämöllepano ei ollut perinteinen, venäläinen - tai mistä minä tiedän, tämähän oli ensimmäinen teatterikäynti tällä reissulla.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin, aina teatteri kotisohvan voittaa, niin kuin työkaverini Arja S. sanoi. Ja vatvoinhan minä tätä päiväkausia mielessäni, sen sijaan että olisin miettynyt jotakin huomattavasti vähemmän aivotyötä vaativaa.

Lauantai-iltana olin sitten Marjan ja Genan luona syömässä, kiva ilta, kävelimme takaisin kotiin. Mutta sitä ennen, ihmeiden ihme: sain pestyä huushollin tosi rähjäisessä kunnossa olleet ikkunat! Maailma kirkastui hetkessä. Lisäksi korkeanpaikan kammoa ei ollut nimeksikään. Olen aloittanut säännöllisen lihaskuntoa lisäävän jumppaohjelman kotona, ja uskon että korkeanpaikan kammoa helpotti nimenomaan jalkalihasten voimistuminen. Lisäksi oli hyvät välineet: lämmintä vettä, loraus etikkaa, PVA-sieni ja ikkunan pesuun tarkoitettu mikrokuituliina - homma hoitui parilla pyyhkäisyllä.
Likaiset työvälineet, puhtaat ikkunat
Sunnuntaina olin VDNH:ssa eli kansantalouden saavutusten näyttelyalueella katsomassa miten venäläiset juhlivat laskiaissunnuntaita. Siellä oli myyntikojuja (piirakoita ja täkäläisiä blinejä eli meikäläisiä lettuja), pulkkamäki, karuselli, lasten kuljetusta rattailla ja riehumista heinäkasassa. VDNH:ssa on Euroopan pisin luistinrata (niin on mainostettu), sekin näytti ihan hauskalta.

Jäi selvittämättä, ovatko heinät osa laskiaisperinnettä 
Maanantai oli venäläisillä vapaapäivä, Isänmaan puolustajan päivä. Päivään kuuluu uskomatonta isänmaallista hypetystä. Suurlähettilään taloudenhoitajalla on mukanaan Moskovassa neljä (!) Venäjän terrieriä, mahdottoman isoja mustia koiria. Niitä pidetään Venäjällä suurin piirtein tappajina, Stalinin lempikoiria kuulemma. Janin koirat ovat hyvin kasvatettuja tyyppejä, ystävällisiä mutta tietysti voimakkaita. Koiria ulkoiluttaessaan Jani oli saanut Gorkin puistossa halauskiintiön täyteen, kun ihmiset isänmaallisuuden puuskassa tulivat halaamaan. Vaikea kuvitella, että meillä Suomen pystykorvan omistaja saisi itsenäisyyspäivänä halauksia kanssakulkijoilta!

Janilla oli jo etukäteen jonkun verran yhteyksiä Venäjän terrierin kasvattajiin Moskovassa. He ovat kuulemma nykyään niin yltiönationalisteja, että yhteydenpito on jäänyt vähiin. Muutenkin isänmaallisuus on kurssissaan. Joku tuttu opettaja oli kertonut meidän kulttuurineuvokselle, että hänellä on ongelmia oppilaidensa kanssa kun he ovat niin yksisilmäisen nationalisteja.

Kuva: Christa Åkerman
Maanantai-iltana olin Pekka Kuusiston konsertissa suurlähetystön juhlasalissa. Sali oli ihan täynnä ihmisiä, enimmäkseen venäläisiä. Kuusisto hurmasi kaikki. Hän soitti viulullaan jännän, oman sikermänsä suomalaista kansanmusiikkia, mistä siirryttiin portaattomasti Bachiin ja muuhun klassiseen ja taas kansanmusiikkiin.

Se oli suorastaan hypnoottista, aivan valtavan hyvin soittaa niin klassista kuin kansanmusiikkia. Kuusisto piti suurlähetystön juhlasalia hyvänä paikkana soittaa, ja sen akustiikkaa ovat kuulemma muutkin ovat kehuneet. Kuvan taustalla näkyvät taulut ovat lainassa Kiasmasta.

Kuvan on ottanut CIMO-harjoittelijamme Christa Åkerman
Tiistai-iltana Kuusisto esiintyi Tshaikovski-salissa venäläisen Musica Vivan kanssa. Ohjelmassa oli ensin vähän tylsää Haydnia, sitten minulle tuntemattomammat Fritz Kreisler, Frank Martin ja Ottorino Respighi.

Sali oli sielläkin lähes täysi, ja Kuusisto hurmasi heidätkin. Hän oli pukeutunut hyvin epäsovinnaisesti, ja yleisöstä jotenkin huomasi että suhtautuivat vähän sekalaisin odotuksin. Mutta heti ensimmäisistä tahdeista yleisö valpastui, ja lopussa ylimääräisten jälkeen (suomalaista kansanmusiikkia) hänelle huudettiin jo bravota ja aplodit olivat ihan huumaavat. Mutta itse konsertti oli muutenkin todella nautittava. Aiomme Marjan kanssa hankkia liput seuraavaan Musica Vivan konserttiin, on se niin taitava kamariorkesteri.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Kangaskaupassa ja kädentaitomessuilla

Töissä on kokousta kokouksen perään, mutta toisaalta asiat liikkuvat eteenpäin ja toistaiseksi tuntuu, että homma on hanskassa. Viisumikysyntä on laskenut radikaalisti (suurin tekijä lienee ruplan arvon heikkeneminen), ja siksi joudumme sanomaan irti yhden venäläisen työntekijän eikä suomalaisten määräaikaisten työsopimuksia enää pidennetä, tai siis ei kaikkia.

Viime vuoden lopulla suunniteltiin, että ensi kesäksi jätetään 12 viisumivirkailijaa, mutta nyt kysynnän yhä heiketessä määrää vähennetään kuuteen. Tilanne on kuitenkin hyvin epävakaa - jos öljyn  hinta nousee, luultavasti myös ruplankin, ja taas tarvitaan viisumivirkailijoita.

Minun kauppakäyntini varmaan vähenevät radikaalisti, kun työkaverini Eija siirtyy huhtikuun alusta Murmanskiin. Eijalla riittää virtaa lähteä paikkoihin ja vetää minutkin mukaan.

Nyt viime viikolla hän kävi ostamassa kastajaismekon ensimmäiselle lapsenlapselleen, kauppa oli vanhan neuvostoaikaisen tekstiilikombinaatin Trjohgorkan tehtaanmyymälä. Rakennuksen katolla näkyivät vielä olevan CCCP-vaakuna ja Leninin kuva, enpä muualla muista nähneeni.  Kaupassa oli puuvilla- ja pellavakankaita sekä valmiiksi ommeltuja verhoja, pöytäliinoja, tyynynpäällisiä ja vuodevaatteita.

Ostin itselleni lakanasetin, pestynä puuvilla on tosi pehmeän ja hyvän tuntuista. Mutta ei ollut erityisen halpaa: lakanasetti, pyöreä joululiina (alennuksessa, kiva kuvio, en voinut vastustaa) ja yksi lahjaksi ajattelemani esiliina maksoivat yhteensä hieman yli 60 euroa. Hinnasta huolimatta siellä oli aika paljon asiakkaita, sillä siellä oli myös hyvä nappien ja erilaisten nauhojen valikoima.

Lauantaina lähdimme heti aamusta Sokolnikin puistoon, jonka alueella on pari messutilaa. Nyt siellä oli kädentaitomessut. Aamulla ei ollut tungosta, pääsimme hyvin tutustumaan. Siellä oli erilaisia vaatteita myynnissä, hattuja, laukkuja, koruja, lasiesineitä. Lisäksi myytiin erilaisia askartelutarvikkeita ja kankaita, erityisen paljon oli tarjolla ristipistosettejä. Ovat täällä halvempia kuin Suomessa, tiesivät seuralaiseni.

Itse viehätyin kovasti yhden ständin jätetavarasta tehtyihin kaiken maailman härpäkkeisiin, osa oli rasioita, osa muuten vain ihmeellisen näköisiä otuksia. Tuli suomalainen animaatio Turilas ja Jäärä mieleen (hyvinkääläinen pariskunta sen animaatioon takana muuten).




Tekijän isoäiti osoittautui suomalaiseksi, mutta mies ei ollut oppinut kotona suomea ollenkaan, osasi kuitenkin sanoa ruotsiksi Hejdå! 

Hauska tyyppi, oikein innostui itsekin kun näytti miten ne oliot lentävät halki ilman pöristen mennessään. Otuksia oli minun kanssani katsomassa venäläistyttö, joka samalla tavalla lapsellisesti innostui niistä. 


Maltoin kuitenkin mieleni, sillä olen päättänyt, että mitään ylimääräistä kaapinpäälle pistettävää en enää osta.

En kuitenkaan voinut olla ostamatta takkiin tai lakkiin kiinnitettävää Antivirus-rintarossia. Ei se kyllä ehkä ole sellainen, jota diplomaattipassillisen henkilön oletetaan pitävän lakissaan. Mutta se torjuu kaikilta viruksilta!

Messualue ei onneksi ollut uuvuttavan iso, joten jaksoimme tutkia aika hyvin kaiken. Kun olimme lähdössä, tungos oli jo sellainen että hyvä kun pääsimme ovesta ulos.

Sokolnikin puisto on talvellakin hauska paikka. Nenään leijui saslikin tuoksu, ystävän päivän kunniaksi puiston sisäänkäynnille oli pystytetty myyntikojuja. Siellä oli tarjolla erilaisia lahjatavaroita, mutta myös makkaroita ja piirakoita. Ostin itselleni kotiin munasipulipiirakkaa, pari lihapiirakkaa ja puolukkapiirakan palan.


Kuten Gorkin puistossa, myös täällä oli jäädytetty osa käytävistä luistelijoille. Luistimia saa vuokrata kojuista. Talvellakin on tarjolla tanssilava, tosin nyt siellä ei ollut musiikkia eikä tanssijoita.