10 vuotta nuoremmaksi

Moskovassa on ollut normaalia kylmempi kevät. Viime viikolla oli muutama lämmin ja kostea päivä, ja tuntuu että puihin ilmestyivät lehdet yhdessä iltapäivässä. Vappuna satoi, mutta toisaalta eipä sillä suurta merkitystä  minulle ollut,  kun en ole koskaan erityisemmin vappua viettänyt. Tein kyllä ostotaikinasta ja nakeista Tatun ja minun perinteistä aattoruokaa eli ns. venäläisiä hodareita. Eivät maistuneet yhtä hyviltä kuin omatekemästä taikinasta tehdyt, nakitkaan eivät tainneet olla yhtä hyviä.

Vappupäivänä kävin töissä tekemässä verkossa veroilmoituksen, kun oma yhteyteni pätki. Muuten tein kotona kaikenlaista pientä pyykinpesusta pöytälampun töpselin vaihtamiseen.

Lauantaina olin pitkällä kävelyllä VDNH:ssa (entinen Neuvostoliiton Kansantalouden saavutusten näyttely) ja sen sivussa olevassa Ostankinon puistossa. VDNH:n alueella on paljon maan eri alueille omistettuja paviljonkeja, jotka 1990-luvulla pääsivät pahasti rapistumaan. Nyt niitä on kunnostettu, samoin koko aluetta remontoidaan uudestaan kaupunkilaisten käyttöön.

Juhla-aikoihin siellä on tyypilliseen tapaan myyntikojuja, joissa on tarjolla vähän kaikkea ruoasta tavaroihin. Kojut on aina somistettu kyseessä olevan juhlakauden tyyliin, nyt siis juhlittiin kevättä.

Tutkimme VDNH:n aluetta laajemmin kuin olen aiemmin tehnyt. Seltä löytyi mm. iso, käytössä oleva tallialue esteratoineen. Kävimme syömässä ulkokahvilassa gruusialaisia hatshapureja, ikään kuin juustopizzoja - kyllä kadutti jälkikäteen, sillä hatshapuri asettui vatsaan kuin kivi loppupäiväksi. Juomaksi otin gruusialaista perinteistä limonadia, tarhunia, teollisen makuista kirkkaan vihreää juomaa. Netistä löysin, että se saa makunsa rakuunasta - juodessani en osannut yhdistää, mutta kyllä se näin jälkikäteen ajatellen rakuunalta maistui.

Ostankinon puisto oli  minulle uusi alue. Metsän lisäksi alueella on iso lasten leikkikenttä ja grillauspaikka, joista valitettavasti en ottanut kuvaa. Siellä oli muutama grilli ja pöytiä penkkeineen - alue oli täynnä perheitä, lapset juoksentelivat ja potkuttelivat potkulaudoilla lähistöllä, vanhemmat olivat tuoneet mukanaan laukkukaupalla syötävää ja juotavaa.

Lammella voi vuokrata veneitä

Moskovassa odotetaan Voitonpäivää (9.5.), jota vietetään 2. maailmansodan eli täkäläisittäin Suuren isänmaallisen sodan päättymisen kunniaksi. Se on aina ollut suuri juhla ja jotenkin läheisempi ihmisille kuin vappu. NL:n aikana ihmisten oli pakko osallistua marsseille työpaikan puolesta, mutta Voitonpäivänä ihmiset tulivat vapaaehtoisesti kaupungille tanssimaan ja juhlimaan, itsekin muistan miten papat ja mammat tanssivat haitarin säestyksellä Bolshoi-teatterin edessä olevassa puistossa.

Nyt Voitonpäivä on masinoitu poliittiseen käyttöön - pääasiallisella propagandakanavalla eli ykköskanavan uutisissa on joka päivä jo maaliskuun lopulta asti uutisoitu milloin milläkin tavalla tulevasta Voitonpäivästä. Kaupoissa on myytävänä Voitonpäivän jäätelöä ja Voitonpäivän keksejä ja Voitonpäivän mitä vain.

Jäätelöä Pyhän Yrjön nauhoin

Metroasemilla ja muilla yleisillä paikoilla jaetaan ns. Yrjönnauhaa, joka symboloi Natsi-Saksasta saatua voittoa - täällä se uutisoidaan sillä tavalla, että venäläiset pelastivat koko Euroopan.

Olihan Venäjän osallistumisella suuri  merkitys, ja paljon venäläisiä kuoli sodassa. Mutta kyllä hypetys on perussuomalaisten talvisotahypetystä potenssiin ties kuinka monta. Eikä siinä voi vastaankaan sanoa tai esittää kyynisiä kommentteja, kun kuitenkin on tärkeästä ja lähes kaikkien ihmisten suvussa kipeästi koetusta asiasta.

Yrjön nauhasta on tullut pyhä juttu - sen yhdistämistä sopimattomiin asioihin tarkkaillaan tiukasti. Tänä vuonna nousi häly siitä, kun Orenburgissa koulutytöt twerkkasivat asuissa, jotka toivat mieleen Pyhän Yrjön nauhan - hyi hyi!

Tänään katsoin sunnuntai-iltapäivänä silittäessäni TV-ohjelmaa, jonka nimi on 10 vuotta nuoremmaksi - tulee nähtävästi joka sunnuntai. Siinä plastiikkakirurgi, hammaslääkäri, kosmetologi, kampaaja ja stylisti pistävät jonkun kerralla 'kuntoon'. Nyt vieraana oli 8 lapsen äiti pikkukylästä Siperiasta, ensimmäistä kertaa lentokoneessa ja ensimmäistä kertaa Moskovassa.

Nainen oli kolmatta kertaa naimisissa, kaksi ensimmäistä miestä olivat juoppoja, joiden  jäljiltä nainen esitteli arpiaan ja erilaisia ruhjeita. Huolimatta kahdeksasta lapsesta hän oli hoikka ja periaatteessa kaunis, mutta ennenaikojaan vanhentunut. Ohjelman alussa kauppakeskuksen ohikulkijoita pyydettiin määrittelemään naisen ikä ulkonäön perusteella: ennen operaatiota hänet arvioitiin keskimäärin 55 vuotiaaksi, ohjelman lopussa 33 vuotiaaksi.

Nainen vietti Moskovassa kolme kuukautta, minä aikana hänen nykyinen, 11 vuotta nuorempi miehensä ja vanhimmat lapset huolehtivat perheestä. Ensin plastiikkakirurgi teki leikkauksia siellä ja täällä naamassa, sitten hammaslääkäri pisti purukaluston kuntoon, sitten kosmetologi teki kasvohoidon ja pisteli botoxia ryppyihin, sitten hänelle hankittiin uusia vaatteita ja tehtiin uusi kampaus.

Kampaajalla nainen kertoi, että on tutustunut uuteen mieheen ja että heillä on intiimi suhde, 'minä olen romanttinen nainen'. Kyllä hän sitten ihan oikeasti olikin tyylikkään näköinen, omien sanojensa mukaan muuttui peräkylien naisesta tyylikkääksi daamiksi. Ohjelman alussa hän kertoi haluavansa tehdä työtä perheväkivallasta kärsivien naisten puolesta, mutta minulle jäi epäselväksi miten käytännössä. Jäin miettimään, miten hän tottuu uuteen naamaansa ja kuinka kauan botoxit kestävät, entäpä asettautuuko sinne Siperiaan ja miten aviomies suhtautuu kun ohjelma tulee ulos ja nainen on siellä kertonut miten tyytymätön on nykyiseenkin mieheensä - joka tosin ei polta, ei juo eikä pahoinpitele, mutta on työtön.

TV on täynnä näitä reality-ohjelmia, ihmiset ovat tolkuttoman avomielisiä, paikalle on hankittu erilaisia lähipiirin ihmisiä ja 'asiantuntijoita', jotka sitten ruotivat kyseessä olevaa tapausta hyvinkin suorasukaisesti. Ohjelmilla on sellaisia nimiä kuin Puhukoot vain (kaiken sortin juttuja, mm. kerran oli yksi Suomessa asuva nainen jonka lapsen huostaanottoasiaa käsiteltiin perusteellisesti; tässä ohjelmassa varsinkin sätitään ja huudetaan toisten päälle), Mennään naimisiin (parinetsintäohjelma) ja sitten yksi jossa löydetään huonosti pukeutuville naisille uudet vermeet ja toinen jossa käsitellään terveysasioita rautalangasta vääntäen, siinäkin esitellään vaatteita joissa naiset olisivat enemmän edukseen.

Perheväkivalta onkin sellainen asia, josta ei Venäjällä ole tapana puhua. Kuitenkin perheväkivallan uhrina kuolee kuulemma vuosittain noin 30 000 naista. Suomessakin tunnetuksi tullut lapsiasiamies Astahov on kuitenkin todennut, että sanaa 'väkivalta' ei saa yhdistää sellaiseen pyhään käsitteeseen kuin 'perhe' - eli perheväkivaltaa ei virallisesti ole olemassa. Olen ymmärtänyt että lasten kanssa työskentelevien viranomaisten yhteistyö sujuu, mutta tämä Astahov ei ole mikään ammatti-ihminen lapsiasioissa, vaan silkkaa politiikkaa.

Suomalaisuus on brändi, ja Levitan venäläisen maiseman ikoni

Moskovassa toimivien suomalaisyritysten väkeä oli töissä aamukahvilla. Melkein kaikilla on nykytilanteessa ongelmia, enimmäkseen rahoituksen kanssa. Valion edustaja oli kutsuttuna esitelmöitsijänä. Valio on käynyt kauppaa Venäjän kanssa jo tsaarin ajoista, mutta oman edustuston se perusti Venäjälle Pietariin vasta 1993.

Valio eroaa muista yrityksistä siinä, että se on osuuskunta - eli ei koko ajan tarvitse hampaat irvessä tehdä voittoa. Valiolla on omia tuotantolaitoksia Venäjällä, esimerkiksi sulatejuustola Moskovan lähellä. Ongelmana on tarpeeksi laadukkaan raaka-aineen saanti nyt kun Suomesta ei voi tuoda enää maitoa tai maitojauhetta. Koska laatu on tärkein bränditekijä, Valio on, päin vastoin kuin muut, lisännyt henkilökuntaa, sillä laadun tarkkailuun täytyy panostaa uudella tavalla. Aiemmin voitiin luottaa siihen,että Suomesta tuotu raaka-aine on jo tarkistettu. Suomessa kuulemma tarkistetaan laatu antibioottijäämien ym. varalta ensin tuottajien luona, sitten kuljetuksen yhteydessä ja lopuksi vielä tehtaalla - ei ole varaa heittää tuhansia litroja maitoa menemään yhden viallisen erän takia. Venäjällä tuottajat käyvät läpi tiukan seulan, kaikki maatilat tarkistetaan ja heille annetaan yksityiskohtaista ohjausta, on palkattu oma eläinlääkärikin.

Vaikka Valion edustaja tietysti puhuu omaksi edukseen, vakuutuin siitä että Venäjällä kannattaa ostaa Valion tuotteita jos eteen sattuu. Täällä tunnetaan Viola-kolmiopakkaus hyvin  jo neuvostoajoilta,  ja maidon ja Oivariinin perään huokailevat kaikki,  niin venäläiset kuin ulkomaalaisetkin.

Valio toi joulukuussa Pietariin koe-erän laktoosittomia tuotteita, joihin oli saatu lupa Venäjän asettaman tuontikiellon julistamisen jälkeen. Venäjän tulli pysäytti erän tullivarastoon ja ilmoitti löytäneensä tuotteista tiettyä antibioottia. Valion puolesta kerrottiin, että Suomessa ei käytetä missään juuri tuota antibioottilaatua, vaan erästä toista. Tullin laboratoriossa tehtiin uusitatutkimus, missä löydettiin sen edellisen antibiootin lisäksi Valion mainitsemaa antibioottia. Tutkinnan aikana kaikki tuotteet olivat ehtineet mennä käyttökelvottomiksi, tuoretuotteita kun olivat.

Moskovassa myytävät leivän päälle tarkoitetut rasvat eivät ole hyvänmakuisia, joten olen alkanut käyttää pelkkää juustoa tai en mitään, leipääkin tulee syötyä hyvin vähän. Voita voisi käyttää,  mutta se pitäisi muistaa ottaa pehmenemään ennen käyttöä.

Suomalaisuus on Venäjällä elintarvikkeissa hyvä bränd. Jatkuvasti näkee tuotteita, joissa annetaan ymmärtää että kyseessä on jos ei suomalainen, niin ainakin suomalaista laatua vastaava tuote tai suomalaisten tekemän laaduntarkkailun läpäissyt tuote tai suomalaisfirman Venäjällä valmistama tuote. Esimerkiksi Valio on joskus vuosia sitten tehnyt yhteistyötä erään firman kanssa, jonka nimi on suomeksi 'tuhat järveä' ja tuotepakkauksissa Suomen lipun kuva. Nyt firma on ilmeisesti saanut määräyksen ottaa lippu pois pakkauksista, mutta järvien ja metsien kuva siihen jää.

Lähikaupassa on myynnissä kaurahiutaleita, joiden valmistajan logo on hyvin saman tyyppinen kuin Myllyn Parhaalla. Samoin myydään erilaisia viljatuotteita nimellä 'Mätti', niissäkin pakkauksessa Suomen lipun kuva - firmalla ei ole mitään siteitä Suomeen. Tässä kuva pikatattarista eli lisää vesi, odota viisi minuuttia ja sinulla on tattaripuuro valmis.

Saara tuli kylään pääsiäiseksi, tosi mukavaa! Sää ei ollut mitä toivoin: olin olettanut, että Moskovan normaali Suomea aikaisempi kevät olisi parhaimmillaan. Mutta ei: me tarvoimme päivän kaupungilla vesi- ja lumisateessa, Saara kylmissään ohuessa takissaan. Kävelimme ensin osan Kristus Vapahtajan kirkolle (se Pussy Riot -kirkko), otimme sieltä trollikan ja sitten taas kävelimme pätkän Tretjakovin gallerialle.

En ole täällä vanhassa Tretjakovissa aiemmin käynyt, sillä se oli aiemmalla Moskovan-reissullani kaikki kolme vuotta remontissa, suomalaiset remontoivat. Tiedän sen siitä, että konsuliasioita hoitaessani vein yhdelle miehelle haasteen työmaalle.

Onhan se hieno museo. Alun joka paikassa samanlaiset 1700-luvun ja 1800-luvun alun maalaukset kävelimme nopeasti läpi, mutta venäläiset klassikot vaativat enemmän aikaa. Aivazovskilta oli yksi aivan mahtava merimaisema, Ivanovilta monia hyviä maisemia, Shishkinin mäntymetsät, Levitanin maisemat, Repin. Uusiakin hyviä löytöjä tuli, esimerkiksi Vereshhjagin, joka on maalannut paljon kuvia Uzbekistanin alueelta ja historiasta.

Saara Levitan-salissa

 Tretjakovin galleriasta kävelimme Kremlin kuvetta Punaiselle torille ja sieltä GUM-tavarataloon syömään Stolovaja 57:ään, missä on tarjolla venäläistyyppistä ruokaa suhteellisen edullisesti. Kyseessä on siis ruokala, jossa osa ruokalajeista valitaan itse, osa annostellaan lautaselle ja sitten mennään tarjottimen kanssa kassalle. Lopuksi ei tarvitse tarjottimia viedä rullakkoon itse, vaan niitä keräämään on  henkilökuntaa.

Stolovaja 57 on yleensä aina täynnä

Kotiin palattua jalat olivat ihan muusina. Työmatka on niin lyhyt, että normaalina arkipäivänä kävelyä tulee hyvin vähän, eikä kuntopyöräily rasita samoja jalan osia kuin kävely. Myös viime viikonloppuna kävelin lähiympäristössä kolmisen tuntia, sillä osallituin opastettuun kiertokävelyyn lähikulmilla.

Opas oli historioitsija Aljona K., ja meitä oli kymmenkunta kuulijaa, kaikki muut olivat venäläisiä. Nämä kulmat ihan vilisevät tuttuja nimiä: lähikaduilla ovat asuneet muun muassa Shaljapin, Majakovski ja Lili Brik, Jesenin, Pushkin, Tolstoi. Venäläisen maiseman yksi ikonisimpia maalareita, Isak Levitan karkotettiin  juutalaisena säännöllisin väliajoin kaupungista, mutta hän palasi aina asumaan Pretshistenkalle. Jeseninin amerikkalainen vaimo Isadora Duncan piti samalla kadulla tanssikouluaan. Muistatteko filmin Isadora, jossa Vanessa Redgrave esitti Duncania? Hyvä filmi, tekisi mieli nähdä uudestaan.

Näille kierroksille aion osallistua vastaisuudessakin - maksoi 400 ruplaa eli 6,50 euroa ja oli tosi kiinnostavaa. Samalla sain harjoitusta venäjän kielessä, oli mukava huomata että pystyn hyvin seuraamaan opasta ja ymmärrän mitä hän sanoo.

Huonot ja hyvät uutiset

Olen viimeksi kirjoittanut helmikuussa, ja nyt on jo maaliskuun puoliväli. Mitä ihmettä olen tehnyt tässä välillä? Käynyt töissä ja tullut takaisin kotiin nukkumaan - tälle täytyy tehdä jotakin!

Viime viikonlopun olin kotona molemmat kaksi päivää, en pistänyt nenääni ulos muuten kuin ikkunasta. Lauantaina vaihdoin uusia multia kukkiin ja muutenkin kohentelin paikkoja hissukseen, ja katsoin Netflixistä elokuvia. Sunnuntaina kaivoin esille ompeluksia: lyhensin kolmet pitkät housut, kavensin kolme hametta ja ompelin renksuja pyyheliinoihin. Piti lyhentää yksi verhokin, mutta sitä en enää jaksanut. Sen sijaan silitin ison pyykin. Ja kun piti lähteä kauppaan, ulkona pyrytti lunta ihan kunnon tuiskuna - en lähtenyt.

Venäjän opettajani Natasha totesi, että kunnon lumipyry tai sade puhdistaa Moskovan ilmaa kaikista pienhiukkasista - ja tottahan se on, maanantaina ilma tuntui erityisen hyvältä hengittää.

Maaliskuun alkupuolella kävimme Eijan kanssa Koljan kutsumana Darwin-museoon rakennetussa Lidan lastenkirjakuvitusten näyttelyssä. Itse museo oli mielenkiintoisen näköinen, uusi rakennus.

Lidan näyttely oli tehty huolella, siellä oli kuvituksia eri kirjoista (osa tuttuja) ja Lidan elämänkerta kuvina, lisäksi sivuhuoneessa evankeliumien motiiveihin tehtyjä paperimassaveistoksia ja ikonin tapaan maalattuja puulaattoja.

Kolja kirjoittamassa omistuskirjoituksia

Näyttelyn avajaisissa oli myös täkäläiseen tapaan ohjelmaa: Lidan uudempia paperimassatöitä esittelevä video ja paikallisen musiikinopettajan pienien oppilaiden pianoesityksiä. Lapset olivat hellyttäviä ja esitykset hienoja, mutta vähän outoa oli että esitysten aikana pyöri juuri noita enimmäkseen ahdistavan ja tuskaisen oloisia paperimassaveistoksia esittelevä video.

Oli tarkoitus tavata Kolja vielä ennen hänen lähtöään Saksaan, mutta millään ei energia riittänyt. Olen tehnyt liian pitkiä päiviä, ja itse siihen syyllinen. Pidemmän päälle sellainen vie voimat.

Sain ensimmäiset TTB-tulokseni yksikön päällikkönä, eivätkä hyvältä näyttäneet, parantamista on tiedottamisessa erikseen ja vähän kaikessa yleensä. Hyvää oli se, että minua pidettiin tasapuolisena - siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin - Moskova ei usko kyyneliin! On kyllä niin, että minulla on kaikista yksiköistä se hajanaisin, on suomalaisia ja venäläisiä, ja kahdella porukalla venäläisistä on erikseen lähiesimies, eli olen jättänyt heidät liian vähälle huomiolle, ja näin se sitten kostautuu. Oma lähiesimieheni minua jo heti alkuun  muistutti siitä, että heitä ei saa unohtaa, mutta energia ei tuntunut riittävän kaikkeen. Nyt kun olen käynyt kaikkien kanssa tavoite- ja palautekeskustelut minulla on paremmat eväät jatkaa yhteistyötä.

Sain Finpron muuton yhteydessä uuden kukan työhuoneeseen

Keskusteluissa venäläisen henkilökunnan kanssa huomasin taas, että venäjän kielen hyväksi on pakko tehdä jotakin. Päätin katsoa joka ilta TV:stä kulttuurikanavalta lyhyen keskusteluohjelman Pravila Zhizn, Elämän säännöt - harmitonta keskustelua erilaisista aiheista.

Olen pakottamalla yrittänyt katsoa ykköskanavan uutiset, mutta en millään kestä - se on lähes täysin vihapuhetta amerikkalaisia ja eurooppalaisia ja eritoten Kiovan hallitusta kohtaan. Ihmiset alkavat tosissaan uskoa, että amerikkalaiset ja eurooppalaiset haluavat sotaa Venäjää vastaan. Tai mistä minä tiedän, ehkä haluavatkin? Vaikea uskoa kuitenkaan, amerikkalaisilla ei varmasti ole aavistustakaan siitä että haluavat sotaa. Obamaa haukutaan, eikä kukaan tunnu älyävän että sitten vasta asiat huonosti ovat, jos valtaan tulee republikaanipresidentti.

Maaliskuun alusta olivat Suomesta käymässä Marja-Leena ja Tarja, jotka opastivat meitä UM:n uuden sisäisen verkkosivun ja ryhmätyötilan käyttöön. Meidän oma ryhmätyötila on vielä vaiheessa, mutta olen sitä jonkun verran jo täyttänyt erilaisilla ohjeilla ja malleilla. Marja-Leenan kanssa kävimme kävelyllä kaupungin keskustassa, tässä hänen kuvansa Vanhalta Arbatilta, Moskovan vanhimmalta kävelykadulta.

Suurlähetystössä oli taas yksi konsertti, Musica vivasta pianisti Marina Butir ja suomalainen basso Timo Riihonen, ohjelmassa Sibeliuksen ja Merikannon lauluja. Aivan mahtava nuori laulaja, basso täytti koko salin ja myös venäläiset tuntuivat nauttivan, vaikka eivät sanoja ymmärtäneetkään. Olen alkanut kotonakin kuunnella enemmän musiikkia, kiitos näiden konserttien.

Kulttuuria

Ensin en viikkokausiin käy missään ja nyt sitten suurin piirtein joka ilta jossakin. Viime perjantaina menimme töistä suoraan Teatr Kinoaktjoraan eli elokuvanäyttelijöiden teatteriin. Saimme ns. ystävähinnan liput Joel Lehtoselta, joka on Moskovassa koulutuksen saanut teatteriohjaaja. Näytelmänä oli Mika Myllyahon 'Kaaos - naisia hermoromahduksen partaalla'.

Teatteri oli täynnä väkeä, enimmäkseen keski-ikäisiä tai keski-iän jo ohittaneita naisia. Osa naisista kuulemma näkee kaikki näytelmät Moskovassa. Lippuluukulla oli tyypillinen tungos.

Itse näytelmä jäi askarruttamaan, sillä se ei oikein toiminut. Osa tekstistä meni ohi korvien, mutta siitä huolimatta.. Ohjauskin tuntui ok:lta, joten tulin siihen tulokseen että miehen kirjoittama teksti ei toiminut. Perusasiat olivat väärin eli eivät naiset turvaudu nyrkkeihin hermostuessaan, ja naiset kyllä vatvovat toistensa asioita, eivät ohita kuuntelematta. Toinen ongelma oli, että sinänsä hyvät näyttelijät olivat ihan venäläisen oloisia, mutta näytelmä asettui selvästi Helsinkiin. Näyttämöllepano ei ollut perinteinen, venäläinen - tai mistä minä tiedän, tämähän oli ensimmäinen teatterikäynti tällä reissulla.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin, aina teatteri kotisohvan voittaa, niin kuin työkaverini Arja S. sanoi. Ja vatvoinhan minä tätä päiväkausia mielessäni, sen sijaan että olisin miettynyt jotakin huomattavasti vähemmän aivotyötä vaativaa.

Lauantai-iltana olin sitten Marjan ja Genan luona syömässä, kiva ilta, kävelimme takaisin kotiin. Mutta sitä ennen, ihmeiden ihme: sain pestyä huushollin tosi rähjäisessä kunnossa olleet ikkunat! Maailma kirkastui hetkessä. Lisäksi korkeanpaikan kammoa ei ollut nimeksikään. Olen aloittanut säännöllisen lihaskuntoa lisäävän jumppaohjelman kotona, ja uskon että korkeanpaikan kammoa helpotti nimenomaan jalkalihasten voimistuminen. Lisäksi oli hyvät välineet: lämmintä vettä, loraus etikkaa, PVA-sieni ja ikkunan pesuun tarkoitettu mikrokuituliina - homma hoitui parilla pyyhkäisyllä.

Likaiset työvälineet, puhtaat ikkunat

Sunnuntaina olin VDNH:ssa eli kansantalouden saavutusten näyttelyalueella katsomassa miten venäläiset juhlivat laskiaissunnuntaita. Siellä oli myyntikojuja (piirakoita ja täkäläisiä blinejä eli meikäläisiä lettuja), pulkkamäki, karuselli, lasten kuljetusta rattailla ja riehumista heinäkasassa. VDNH:ssa on Euroopan pisin luistinrata (niin on mainostettu), sekin näytti ihan hauskalta.

Jäi selvittämättä, ovatko heinät osa laskiaisperinnettä 

Maanantai oli venäläisillä vapaapäivä, Isänmaan puolustajan päivä. Päivään kuuluu uskomatonta isänmaallista hypetystä. Suurlähettilään taloudenhoitajalla on mukanaan Moskovassa neljä (!) Venäjän terrieriä, mahdottoman isoja mustia koiria. Niitä pidetään Venäjällä suurin piirtein tappajina, Stalinin lempikoiria kuulemma. Janin koirat ovat hyvin kasvatettuja tyyppejä, ystävällisiä mutta tietysti voimakkaita. Koiria ulkoiluttaessaan Jani oli saanut Gorkin puistossa halauskiintiön täyteen, kun ihmiset isänmaallisuuden puuskassa tulivat halaamaan. Vaikea kuvitella, että meillä Suomen pystykorvan omistaja saisi itsenäisyyspäivänä halauksia kanssakulkijoilta!

Janilla oli jo etukäteen jonkun verran yhteyksiä Venäjän terrierin kasvattajiin Moskovassa. He ovat kuulemma nykyään niin yltiönationalisteja, että yhteydenpito on jäänyt vähiin. Muutenkin isänmaallisuus on kurssissaan. Joku tuttu opettaja oli kertonut meidän kulttuurineuvokselle, että hänellä on ongelmia oppilaidensa kanssa kun he ovat niin yksisilmäisen nationalisteja.

Kuva: Christa Åkerman

Maanantai-iltana olin Pekka Kuusiston konsertissa suurlähetystön juhlasalissa. Sali oli ihan täynnä ihmisiä, enimmäkseen venäläisiä. Kuusisto hurmasi kaikki. Hän soitti viulullaan jännän, oman sikermänsä suomalaista kansanmusiikkia, mistä siirryttiin portaattomasti Bachiin ja muuhun klassiseen ja taas kansanmusiikkiin.

Se oli suorastaan hypnoottista, aivan valtavan hyvin soittaa niin klassista kuin kansanmusiikkia. Kuusisto piti suurlähetystön juhlasalia hyvänä paikkana soittaa, ja sen akustiikkaa ovat kuulemma muutkin ovat kehuneet. Kuvan taustalla näkyvät taulut ovat lainassa Kiasmasta.

Kuvan on ottanut CIMO-harjoittelijamme Christa Åkerman

Tiistai-iltana Kuusisto esiintyi Tshaikovski-salissa venäläisen Musica Vivan kanssa. Ohjelmassa oli ensin vähän tylsää Haydnia, sitten minulle tuntemattomammat Fritz Kreisler, Frank Martin ja Ottorino Respighi.

Sali oli sielläkin lähes täysi, ja Kuusisto hurmasi heidätkin. Hän oli pukeutunut hyvin epäsovinnaisesti, ja yleisöstä jotenkin huomasi että suhtautuivat vähän sekalaisin odotuksin. Mutta heti ensimmäisistä tahdeista yleisö valpastui, ja lopussa ylimääräisten jälkeen (suomalaista kansanmusiikkia) hänelle huudettiin jo bravota ja aplodit olivat ihan huumaavat. Mutta itse konsertti oli muutenkin todella nautittava. Aiomme Marjan kanssa hankkia liput seuraavaan Musica Vivan konserttiin, on se niin taitava kamariorkesteri.

Kangaskaupassa ja kädentaitomessuilla

Töissä on kokousta kokouksen perään, mutta toisaalta asiat liikkuvat eteenpäin ja toistaiseksi tuntuu, että homma on hanskassa. Viisumikysyntä on laskenut radikaalisti (suurin tekijä lienee ruplan arvon heikkeneminen), ja siksi joudumme sanomaan irti yhden venäläisen työntekijän eikä suomalaisten määräaikaisten työsopimuksia enää pidennetä, tai siis ei kaikkia.

Viime vuoden lopulla suunniteltiin, että ensi kesäksi jätetään 12 viisumivirkailijaa, mutta nyt kysynnän yhä heiketessä määrää vähennetään kuuteen. Tilanne on kuitenkin hyvin epävakaa - jos öljyn  hinta nousee, luultavasti myös ruplankin, ja taas tarvitaan viisumivirkailijoita.

Minun kauppakäyntini varmaan vähenevät radikaalisti, kun työkaverini Eija siirtyy huhtikuun alusta Murmanskiin. Eijalla riittää virtaa lähteä paikkoihin ja vetää minutkin mukaan.

Nyt viime viikolla hän kävi ostamassa kastajaismekon ensimmäiselle lapsenlapselleen, kauppa oli vanhan neuvostoaikaisen tekstiilikombinaatin Trjohgorkan tehtaanmyymälä. Rakennuksen katolla näkyivät vielä olevan CCCP-vaakuna ja Leninin kuva, enpä muualla muista nähneeni.  Kaupassa oli puuvilla- ja pellavakankaita sekä valmiiksi ommeltuja verhoja, pöytäliinoja, tyynynpäällisiä ja vuodevaatteita.

Ostin itselleni lakanasetin, pestynä puuvilla on tosi pehmeän ja hyvän tuntuista. Mutta ei ollut erityisen halpaa: lakanasetti, pyöreä joululiina (alennuksessa, kiva kuvio, en voinut vastustaa) ja yksi lahjaksi ajattelemani esiliina maksoivat yhteensä hieman yli 60 euroa. Hinnasta huolimatta siellä oli aika paljon asiakkaita, sillä siellä oli myös hyvä nappien ja erilaisten nauhojen valikoima.

Lauantaina lähdimme heti aamusta Sokolnikin puistoon, jonka alueella on pari messutilaa. Nyt siellä oli kädentaitomessut. Aamulla ei ollut tungosta, pääsimme hyvin tutustumaan. Siellä oli erilaisia vaatteita myynnissä, hattuja, laukkuja, koruja, lasiesineitä. Lisäksi myytiin erilaisia askartelutarvikkeita ja kankaita, erityisen paljon oli tarjolla ristipistosettejä. Ovat täällä halvempia kuin Suomessa, tiesivät seuralaiseni.

Itse viehätyin kovasti yhden ständin jätetavarasta tehtyihin kaiken maailman härpäkkeisiin, osa oli rasioita, osa muuten vain ihmeellisen näköisiä otuksia. Tuli suomalainen animaatio Turilas ja Jäärä mieleen (hyvinkääläinen pariskunta sen animaatioon takana muuten).

Tekijän isoäiti osoittautui suomalaiseksi, mutta mies ei ollut oppinut kotona suomea ollenkaan, osasi kuitenkin sanoa ruotsiksi Hejdå! 

Hauska tyyppi, oikein innostui itsekin kun näytti miten ne oliot lentävät halki ilman pöristen mennessään. Otuksia oli minun kanssani katsomassa venäläistyttö, joka samalla tavalla lapsellisesti innostui niistä. 

Maltoin kuitenkin mieleni, sillä olen päättänyt, että mitään ylimääräistä kaapinpäälle pistettävää en enää osta.

En kuitenkaan voinut olla ostamatta takkiin tai lakkiin kiinnitettävää Antivirus-rintarossia. Ei se kyllä ehkä ole sellainen, jota diplomaattipassillisen henkilön oletetaan pitävän lakissaan. Mutta se torjuu kaikilta viruksilta!

Messualue ei onneksi ollut uuvuttavan iso, joten jaksoimme tutkia aika hyvin kaiken. Kun olimme lähdössä, tungos oli jo sellainen että hyvä kun pääsimme ovesta ulos.

Sokolnikin puisto on talvellakin hauska paikka. Nenään leijui saslikin tuoksu, ystävän päivän kunniaksi puiston sisäänkäynnille oli pystytetty myyntikojuja. Siellä oli tarjolla erilaisia lahjatavaroita, mutta myös makkaroita ja piirakoita. Ostin itselleni kotiin munasipulipiirakkaa, pari lihapiirakkaa ja puolukkapiirakan palan.

Kuten Gorkin puistossa, myös täällä oli jäädytetty osa käytävistä luistelijoille. Luistimia saa vuokrata kojuista. Talvellakin on tarjolla tanssilava, tosin nyt siellä ei ollut musiikkia eikä tanssijoita.

Vanha ystävä 22 vuoden takaa

Jäin ihmettelemään, että mitä minä oikein olen tehnyt viime aikoina? Töissä olen käynyt, ja olen käynyt ostamassa uuden talvitakin. Samalla reissulla Eija osti minulle Stockalta pussillisen salmiakkeja, ja yhtä niistä syödessäni irtosi poskihampaasta paikka. Sama hammas on mennyt halki kerran aikaisemminkin, se on oikea riesa. Paikka oli mahdottoman suuri, hammasta oli jäljellä vain yksi reuna. Tänään se koko hammas poistettiin venäläisellä Medsi-klinikalla, kirurgi oli Bashkirian yliopistossa oppinsa saanut Daniil Dmitrievitsh, langan laiha nuori mies.

Klinikka oli ehdottoman luottamusta herättävä, aion käydä siellä tutkituttamassa ja putsauttamassa muutkin hampaani, kunhan tästä tokenen. Hampaan poisto vei yli puoli tuntia, sillä se jouduttiin kaivamaan paloina pois leukaluusta. Mutta hyvin tuntuu paranevan, ei vuoda eikä jomota.

Kävin ensin yleistutkimuksessa ja röntgenkuvassa, ja sen perusteella lääkäri suositteli hampaan poistoa. Olin ehdottomasti samaa mieltä, mutta implantista en ole ihan varma. Jos en hymyile leveästi, puuttuvasta hampaasta ei ole mitään haittaa, purentaan se ei ainakaan vaikuta. Täytyy siis alkaa elää sellaista elämää, että ei leveästi hymyilytä..

Alkututkimus röntgeneineen maksoi 1400 ruplaa (18 euroa nykykurssiin) ja hampaan poisto 4200 ruplaa (54 euroa) eli kannattaa käydä täällä hammaslääkärissä. Daniil Dmitrievitsh sanoi, että lisäoperaatioita hampaistossa saa tehdä kahden viikon päästä.

Ja onhan minulle sentään tapahtunut muutakin: vanha ystäväni yli 20 vuoden takaa, Nikolai Estis on kaupungissa! Kolja asuu pysyvästi Saksassa, mutta hänellä on työhuone Moskovassa ja käy täällä usein. Nyt hän on täällä  edesmenneen vaimonsa Lidian näyttelyn avajaisten takia, avajaiset ovat Marina Tsvetajevan kotimuseossa ensi lauantaina. Sellaisia Lidan töitä, joita en ole ennen nähnyt, hän teki ne Saksassa ennen kuolemaansa.

Koljan ateljee on taiteilijoiden rakennuttaman osuuskuntatalon 13. kerroksessa. Kolja on itse ostanut sen joltakin taiteilijatuttavaltaan. Se on vähän liian pieni todelliseen työn tekoon, mutta siellä voi asustaa Moskovassa käydessä ja siellä on tilaa jo valmiille tauluille. Näkymä ikkunasta kaupungille on aivan tyrmäävän ihana, illalla katseenvangitsijana valaistu Moskovan yliopiston päärakennus.

Kolja oli entisensä, hurmaava tarinankertoja. Koljan venäjää on niin helppo ymmärtää, ja hän ymmärtää helposti taas meitä jotka viljelemme vääriä kielioppimuotoja ja tapailemme sanoja. Ja tietenkään en ottanut yhtään kuvaa.

Katsoimme vanhoja tauluja, suurin osa niistä oli sellaisia jotka olin nähnyt ja muistin nähneeni 1980-luvun lopulla. Uusia Kolja ei ainakaan Moskovassa ole tehnyt juuri, paitsi tällaisia kuvan kaltaisia pieniä piirroskortteja. Tai niin ainakin ymmärsin. Oli kuitenkin ihmeellistä tavata 22 vuoden jälkeen ja kuulla tarkemmin Lidan elämästä ennen kuolemaansa ja heidän elämästään Saksassa. Pääsivät muuttamaan sinne aikanaan juuri juutalaisuuden takia - en tiennytkään että Saksa niin avokätisesti on ottanut juutalaisia vastaan.

Joulun aikaan

Tatu tuli jouluksi Moskovaan. Itse olin pari päivää töissä. Mitään tiukkaa aikataulua en ollut tehnyt eikä sellainen olisi toteutunutkaan, kun Tatu nukkui yhden illan ja yhden päivän. Ajattelin että täytyyhän sitä nukkua jos nukuttaa, tulee sitten toisen kerran uudestaan.

Jouluaattona kävimme Moskovan uudessa sirkuksessa - ihan surkea ohjelma nimeltä Konstruktor. Olin jo unohtanut venäläisen sirkuksen huonot puolet: musiikki on älyttömän kovaa ja ne eläinnumerot: olisin tullut ihan hyvin toimeen ilman nyrkkeilevää kengurua  ja rokkaavaa karhua. Ohjelman opetus oli ilmeisesti se, että kun tyttö pukee päälleen minihameen ja alkaa  meikata, häntä ei enää kiusata. Paria poikkeusta lukuun ottamatta esitys oli pinnistellyn pirteä, ei ollut iloa eikä innostusta. Iso katsomo oli kalliista lipuista huolimatta täynnä, lähinnä alakouluikäisiä lapsia vanhempineen.

Olin tosi huonosti varautunut jouluun ruokamielessä. Tatu toi tullessaan piparitaikinaa, josta leivoin pipareita. Jouluaattona tein riisipuuroa, joka onnistuikin ihan hyvin. Muuten söimme leipää ja juustoa tai munakkaita, välillä kävimme ulkona syömässä mutta silloinkaan ei missään ihmeemmissä paikoissa. Shokoladnitsassa sentään oli tosi hyvää lihakeittoa ja pastaa.Tässä suhteessa täytyy skarpata tulevina vuosina!

Joulukoristeet olin jättäyt Suomeen. Ostin marraskuisella Suomen-reissullani Clas Olssonilta pattereilla toimivan tähtiketjun ja taannoisella Ikean-reissullani Moskovasta ikkunatähden ja pöydälle joulutähden, niin että tähtiä oli. Facebookissa joku linkkasi mallin miten leikata onnistuneesti paperista lumihiutaleita, ja yhtenä aamuna leikkelin niitä olohuoneen lasiovien koristeeksi. Tämä on riittävä koristelu minulle. Suunnitelmissa oli kyllä jonkun pienen havun ostaminen olohuoneeseen, mutta ei sitten sattunut sopivaan aikaan kohdalle.

Tapanin päivänä otimme vahingon takaisin kun kävimme vuokraemäntäni lahjoittamilla lipuilla Moskovan konservatoriossa. Oli satanut lunta ja pääsimme juuri sopivasti trollikalla konservatorion lähettyville. Kävimme miellyttävässä kahvilassa kahvilla, tapasimme Ljudmilan lippuineen ja sitten pääsimme kuuntelemaan, kuinka Moskovan filharmonikot soittivat Wagneria, Saint-Saensia ja Berliozia. Salissa on hyvä akustiikka, orkesteri soitti varmalla otteella ja kauniisti. Taputimme heidät soittamaan viisi ylimääräistä! Konservatorio on kaunis, vanha rakennus, hyvässä kunnossa.

Ylimääräisten jälkeen konsertti päättyi vasta kello 23. Kävelimme takaisin kotiin ns. bulevardikehää, joka on kauniisti juhlavalaistu tähän aikaan. Matkan varrella käväisimme ympäri vuorokauden avoinna olevassa Kofi hausissa kahvilla ja eineksellä.

Ensimmäisenä päivänä sain Tatun kauppaan ostamaan itselleen pikkutakin ja T-paidan. Se oli todella edullinen ostos, yhteensä 16 euroa, molemmat ostokset ihan hyvän näköisiä. Lauantaina guljailimme keskustassa ja kävimme jo tsaarin aikana toimineessa Jelisejevin herkkuliikkeessä, joka on yltiöpäisen koristeltu ja kallis. Ostimme sieltä tuliaisia Suomeen, teetä ja suklaata, maksoivat noin 40 euroa!

Kaikesta propagandasta huolimatta venäläiset ihailevat kaikkea amerikkalaista. Täälläkin on erilaisia amerikkalaisia dinereita - me kävimme syömässä Berverly Hills Dinerissa, Tatu otti burgerin ja minä meksikolaissalaatin. Ihan hyvää, joskaan ei yhtä herkullista kuin aiemmin Shokoladnitsan keitto ja pasta.

Kävimme samalla reissulla Punaisella torilla. Sinne on pystytetty luistinrata (niitä on nyt kymmeniä Moskovan puistoissa ja toreilla), erilaisia myyntikojuja ja esiintymislava. Lavalla oli kansanmusiikkiyhtye soittamassa ja laulamassa, ihmiset tanssivat. Kävimme tietysti myös torin vieressä GUM-tavaratalossa, joka sekin peräisin 1800-luvun alkupuolelta. GUM on täynnä kalliita merkkiliikkeitä, mutta myös kivoja kahviloita, aina kauniisti vuodenajan mukaan somistettu.

Venäläisillä morsiuspareilla on tapana käydä kuvauttamassa itseään julkisilla paikoilla,  Moskovassa esimerkiksi Varpusvuorten näköalapaikalla tai tuntemattoman sotilaan haudalla Punaisen torin liepeillä. Nyt bongasimme kaksi morsiusparia GUMissa, mahdollisesti pääsimme ohikulkijoina toisen kuviinkin. Kävelimme Punaiselta torilta kotiin, vaikka se aika matka onkin lumisohjossa taivaltaa.

Kotona katsoimme elokuvia ja Tatun minulle esittelemää amerikkalaista sarjaa Mad men. Oli ihan mukavaa! Kaikenlaista ehdimme juttelemaankin.

Tatu lähti sunnuntaina, ja kotona tuntui vähän tyhjältä sen jälkeen. Uuden vuoden päivänä saan seurakseni muutamaksi päiväksi kaksi kissaa, kun työkaverini Arja lähtee vieraidensa kanssa Pietariin. Kissat ovat kotoisin Ankaran kaduilta, päätyneet Arjan mukana Moskovaan Washingtonin ja Järvenpään kautta.

Annoin vuokraemännälle joululahjaksi Tove Janssonin Muumi-sarjakuvakirjan venäjäksi, siitä on jo ilmestynyt neljä tyylikästä ja hyvin painettua laitosta. Ja lisäksi Koskenkorvaa uudenmallisessa pullossa. Talonmiehellemme Sergei Vasiljevitshille annoin limevodkaa ja Fazerin talvisuklaalevyn. Sergei toivotti minulle hyvää terveyttä - se on kuulemma se tärkein, muun saa rahalla. Vähän laveamielisesti ajateltu, mutta niinhän se  melkein on. Sergein vaimo kuulemma kuoli tasan kaksi vuotta sitten, ja Sergei näytti surumieliseltä sen takia. Kun aamulla soitin hänelle lahjan tuomisesta, hän vastasi hautausmaalta, oli käymässä vaimonsa haudalla.

Uuden vuoden aattona katsoin  televisiosta venäläiseen uuden vuoden aattoon olennaisena osana kuuluvan elokuvan, komedian nimeltään Kohtalon ivaa eli hyvät löylyt - oikeasti ihan hauska ja toisaalta julkaisuajankohtaansa ajatellen rohkeakin elokuva. Muu televisio-ohjelma on minusta tylsää ja rasittavaa venäläishumppaa, joten television katselu loppui siihen.