Vanha ystävä 22 vuoden takaa

Jäin ihmettelemään, että mitä minä oikein olen tehnyt viime aikoina? Töissä olen käynyt, ja olen käynyt ostamassa uuden talvitakin. Samalla reissulla Eija osti minulle Stockalta pussillisen salmiakkeja, ja yhtä niistä syödessäni irtosi poskihampaasta paikka. Sama hammas on mennyt halki kerran aikaisemminkin, se on oikea riesa. Paikka oli mahdottoman suuri, hammasta oli jäljellä vain yksi reuna. Tänään se koko hammas poistettiin venäläisellä Medsi-klinikalla, kirurgi oli Bashkirian yliopistossa oppinsa saanut Daniil Dmitrievitsh, langan laiha nuori mies.

Klinikka oli ehdottoman luottamusta herättävä, aion käydä siellä tutkituttamassa ja putsauttamassa muutkin hampaani, kunhan tästä tokenen. Hampaan poisto vei yli puoli tuntia, sillä se jouduttiin kaivamaan paloina pois leukaluusta. Mutta hyvin tuntuu paranevan, ei vuoda eikä jomota.

Kävin ensin yleistutkimuksessa ja röntgenkuvassa, ja sen perusteella lääkäri suositteli hampaan poistoa. Olin ehdottomasti samaa mieltä, mutta implantista en ole ihan varma. Jos en hymyile leveästi, puuttuvasta hampaasta ei ole mitään haittaa, purentaan se ei ainakaan vaikuta. Täytyy siis alkaa elää sellaista elämää, että ei leveästi hymyilytä..

Alkututkimus röntgeneineen maksoi 1400 ruplaa (18 euroa nykykurssiin) ja hampaan poisto 4200 ruplaa (54 euroa) eli kannattaa käydä täällä hammaslääkärissä. Daniil Dmitrievitsh sanoi, että lisäoperaatioita hampaistossa saa tehdä kahden viikon päästä.

Ja onhan minulle sentään tapahtunut muutakin: vanha ystäväni yli 20 vuoden takaa, Nikolai Estis on kaupungissa! Kolja asuu pysyvästi Saksassa, mutta hänellä on työhuone Moskovassa ja käy täällä usein. Nyt hän on täällä  edesmenneen vaimonsa Lidian näyttelyn avajaisten takia, avajaiset ovat Marina Tsvetajevan kotimuseossa ensi lauantaina. Sellaisia Lidan töitä, joita en ole ennen nähnyt, hän teki ne Saksassa ennen kuolemaansa.

Koljan ateljee on taiteilijoiden rakennuttaman osuuskuntatalon 13. kerroksessa. Kolja on itse ostanut sen joltakin taiteilijatuttavaltaan. Se on vähän liian pieni todelliseen työn tekoon, mutta siellä voi asustaa Moskovassa käydessä ja siellä on tilaa jo valmiille tauluille. Näkymä ikkunasta kaupungille on aivan tyrmäävän ihana, illalla katseenvangitsijana valaistu Moskovan yliopiston päärakennus.

Kolja oli entisensä, hurmaava tarinankertoja. Koljan venäjää on niin helppo ymmärtää, ja hän ymmärtää helposti taas meitä jotka viljelemme vääriä kielioppimuotoja ja tapailemme sanoja. Ja tietenkään en ottanut yhtään kuvaa.

Katsoimme vanhoja tauluja, suurin osa niistä oli sellaisia jotka olin nähnyt ja muistin nähneeni 1980-luvun lopulla. Uusia Kolja ei ainakaan Moskovassa ole tehnyt juuri, paitsi tällaisia kuvan kaltaisia pieniä piirroskortteja. Tai niin ainakin ymmärsin. Oli kuitenkin ihmeellistä tavata 22 vuoden jälkeen ja kuulla tarkemmin Lidan elämästä ennen kuolemaansa ja heidän elämästään Saksassa. Pääsivät muuttamaan sinne aikanaan juuri juutalaisuuden takia - en tiennytkään että Saksa niin avokätisesti on ottanut juutalaisia vastaan.

Joulun aikaan

Tatu tuli jouluksi Moskovaan. Itse olin pari päivää töissä. Mitään tiukkaa aikataulua en ollut tehnyt eikä sellainen olisi toteutunutkaan, kun Tatu nukkui yhden illan ja yhden päivän. Ajattelin että täytyyhän sitä nukkua jos nukuttaa, tulee sitten toisen kerran uudestaan.

Jouluaattona kävimme Moskovan uudessa sirkuksessa - ihan surkea ohjelma nimeltä Konstruktor. Olin jo unohtanut venäläisen sirkuksen huonot puolet: musiikki on älyttömän kovaa ja ne eläinnumerot: olisin tullut ihan hyvin toimeen ilman nyrkkeilevää kengurua  ja rokkaavaa karhua. Ohjelman opetus oli ilmeisesti se, että kun tyttö pukee päälleen minihameen ja alkaa  meikata, häntä ei enää kiusata. Paria poikkeusta lukuun ottamatta esitys oli pinnistellyn pirteä, ei ollut iloa eikä innostusta. Iso katsomo oli kalliista lipuista huolimatta täynnä, lähinnä alakouluikäisiä lapsia vanhempineen.

Olin tosi huonosti varautunut jouluun ruokamielessä. Tatu toi tullessaan piparitaikinaa, josta leivoin pipareita. Jouluaattona tein riisipuuroa, joka onnistuikin ihan hyvin. Muuten söimme leipää ja juustoa tai munakkaita, välillä kävimme ulkona syömässä mutta silloinkaan ei missään ihmeemmissä paikoissa. Shokoladnitsassa sentään oli tosi hyvää lihakeittoa ja pastaa.Tässä suhteessa täytyy skarpata tulevina vuosina!

Joulukoristeet olin jättäyt Suomeen. Ostin marraskuisella Suomen-reissullani Clas Olssonilta pattereilla toimivan tähtiketjun ja taannoisella Ikean-reissullani Moskovasta ikkunatähden ja pöydälle joulutähden, niin että tähtiä oli. Facebookissa joku linkkasi mallin miten leikata onnistuneesti paperista lumihiutaleita, ja yhtenä aamuna leikkelin niitä olohuoneen lasiovien koristeeksi. Tämä on riittävä koristelu minulle. Suunnitelmissa oli kyllä jonkun pienen havun ostaminen olohuoneeseen, mutta ei sitten sattunut sopivaan aikaan kohdalle.

Tapanin päivänä otimme vahingon takaisin kun kävimme vuokraemäntäni lahjoittamilla lipuilla Moskovan konservatoriossa. Oli satanut lunta ja pääsimme juuri sopivasti trollikalla konservatorion lähettyville. Kävimme miellyttävässä kahvilassa kahvilla, tapasimme Ljudmilan lippuineen ja sitten pääsimme kuuntelemaan, kuinka Moskovan filharmonikot soittivat Wagneria, Saint-Saensia ja Berliozia. Salissa on hyvä akustiikka, orkesteri soitti varmalla otteella ja kauniisti. Taputimme heidät soittamaan viisi ylimääräistä! Konservatorio on kaunis, vanha rakennus, hyvässä kunnossa.

Ylimääräisten jälkeen konsertti päättyi vasta kello 23. Kävelimme takaisin kotiin ns. bulevardikehää, joka on kauniisti juhlavalaistu tähän aikaan. Matkan varrella käväisimme ympäri vuorokauden avoinna olevassa Kofi hausissa kahvilla ja eineksellä.

Ensimmäisenä päivänä sain Tatun kauppaan ostamaan itselleen pikkutakin ja T-paidan. Se oli todella edullinen ostos, yhteensä 16 euroa, molemmat ostokset ihan hyvän näköisiä. Lauantaina guljailimme keskustassa ja kävimme jo tsaarin aikana toimineessa Jelisejevin herkkuliikkeessä, joka on yltiöpäisen koristeltu ja kallis. Ostimme sieltä tuliaisia Suomeen, teetä ja suklaata, maksoivat noin 40 euroa!

Kaikesta propagandasta huolimatta venäläiset ihailevat kaikkea amerikkalaista. Täälläkin on erilaisia amerikkalaisia dinereita - me kävimme syömässä Berverly Hills Dinerissa, Tatu otti burgerin ja minä meksikolaissalaatin. Ihan hyvää, joskaan ei yhtä herkullista kuin aiemmin Shokoladnitsan keitto ja pasta.

Kävimme samalla reissulla Punaisella torilla. Sinne on pystytetty luistinrata (niitä on nyt kymmeniä Moskovan puistoissa ja toreilla), erilaisia myyntikojuja ja esiintymislava. Lavalla oli kansanmusiikkiyhtye soittamassa ja laulamassa, ihmiset tanssivat. Kävimme tietysti myös torin vieressä GUM-tavaratalossa, joka sekin peräisin 1800-luvun alkupuolelta. GUM on täynnä kalliita merkkiliikkeitä, mutta myös kivoja kahviloita, aina kauniisti vuodenajan mukaan somistettu.

Venäläisillä morsiuspareilla on tapana käydä kuvauttamassa itseään julkisilla paikoilla,  Moskovassa esimerkiksi Varpusvuorten näköalapaikalla tai tuntemattoman sotilaan haudalla Punaisen torin liepeillä. Nyt bongasimme kaksi morsiusparia GUMissa, mahdollisesti pääsimme ohikulkijoina toisen kuviinkin. Kävelimme Punaiselta torilta kotiin, vaikka se aika matka onkin lumisohjossa taivaltaa.

Kotona katsoimme elokuvia ja Tatun minulle esittelemää amerikkalaista sarjaa Mad men. Oli ihan mukavaa! Kaikenlaista ehdimme juttelemaankin.

Tatu lähti sunnuntaina, ja kotona tuntui vähän tyhjältä sen jälkeen. Uuden vuoden päivänä saan seurakseni muutamaksi päiväksi kaksi kissaa, kun työkaverini Arja lähtee vieraidensa kanssa Pietariin. Kissat ovat kotoisin Ankaran kaduilta, päätyneet Arjan mukana Moskovaan Washingtonin ja Järvenpään kautta.

Annoin vuokraemännälle joululahjaksi Tove Janssonin Muumi-sarjakuvakirjan venäjäksi, siitä on jo ilmestynyt neljä tyylikästä ja hyvin painettua laitosta. Ja lisäksi Koskenkorvaa uudenmallisessa pullossa. Talonmiehellemme Sergei Vasiljevitshille annoin limevodkaa ja Fazerin talvisuklaalevyn. Sergei toivotti minulle hyvää terveyttä - se on kuulemma se tärkein, muun saa rahalla. Vähän laveamielisesti ajateltu, mutta niinhän se  melkein on. Sergein vaimo kuulemma kuoli tasan kaksi vuotta sitten, ja Sergei näytti surumieliseltä sen takia. Kun aamulla soitin hänelle lahjan tuomisesta, hän vastasi hautausmaalta, oli käymässä vaimonsa haudalla.

Uuden vuoden aattona katsoin  televisiosta venäläiseen uuden vuoden aattoon olennaisena osana kuuluvan elokuvan, komedian nimeltään Kohtalon ivaa eli hyvät löylyt - oikeasti ihan hauska ja toisaalta julkaisuajankohtaansa ajatellen rohkeakin elokuva. Muu televisio-ohjelma on minusta tylsää ja rasittavaa venäläishumppaa, joten television katselu loppui siihen.