10 vuotta nuoremmaksi

Moskovassa on ollut normaalia kylmempi kevät. Viime viikolla oli muutama lämmin ja kostea päivä, ja tuntuu että puihin ilmestyivät lehdet yhdessä iltapäivässä. Vappuna satoi, mutta toisaalta eipä sillä suurta merkitystä  minulle ollut,  kun en ole koskaan erityisemmin vappua viettänyt. Tein kyllä ostotaikinasta ja nakeista Tatun ja minun perinteistä aattoruokaa eli ns. venäläisiä hodareita. Eivät maistuneet yhtä hyviltä kuin omatekemästä taikinasta tehdyt, nakitkaan eivät tainneet olla yhtä hyviä.

Vappupäivänä kävin töissä tekemässä verkossa veroilmoituksen, kun oma yhteyteni pätki. Muuten tein kotona kaikenlaista pientä pyykinpesusta pöytälampun töpselin vaihtamiseen.

Lauantaina olin pitkällä kävelyllä VDNH:ssa (entinen Neuvostoliiton Kansantalouden saavutusten näyttely) ja sen sivussa olevassa Ostankinon puistossa. VDNH:n alueella on paljon maan eri alueille omistettuja paviljonkeja, jotka 1990-luvulla pääsivät pahasti rapistumaan. Nyt niitä on kunnostettu, samoin koko aluetta remontoidaan uudestaan kaupunkilaisten käyttöön.

Juhla-aikoihin siellä on tyypilliseen tapaan myyntikojuja, joissa on tarjolla vähän kaikkea ruoasta tavaroihin. Kojut on aina somistettu kyseessä olevan juhlakauden tyyliin, nyt siis juhlittiin kevättä.

Tutkimme VDNH:n aluetta laajemmin kuin olen aiemmin tehnyt. Seltä löytyi mm. iso, käytössä oleva tallialue esteratoineen. Kävimme syömässä ulkokahvilassa gruusialaisia hatshapureja, ikään kuin juustopizzoja - kyllä kadutti jälkikäteen, sillä hatshapuri asettui vatsaan kuin kivi loppupäiväksi. Juomaksi otin gruusialaista perinteistä limonadia, tarhunia, teollisen makuista kirkkaan vihreää juomaa. Netistä löysin, että se saa makunsa rakuunasta - juodessani en osannut yhdistää, mutta kyllä se näin jälkikäteen ajatellen rakuunalta maistui.

Ostankinon puisto oli  minulle uusi alue. Metsän lisäksi alueella on iso lasten leikkikenttä ja grillauspaikka, joista valitettavasti en ottanut kuvaa. Siellä oli muutama grilli ja pöytiä penkkeineen - alue oli täynnä perheitä, lapset juoksentelivat ja potkuttelivat potkulaudoilla lähistöllä, vanhemmat olivat tuoneet mukanaan laukkukaupalla syötävää ja juotavaa.

Lammella voi vuokrata veneitä

Moskovassa odotetaan Voitonpäivää (9.5.), jota vietetään 2. maailmansodan eli täkäläisittäin Suuren isänmaallisen sodan päättymisen kunniaksi. Se on aina ollut suuri juhla ja jotenkin läheisempi ihmisille kuin vappu. NL:n aikana ihmisten oli pakko osallistua marsseille työpaikan puolesta, mutta Voitonpäivänä ihmiset tulivat vapaaehtoisesti kaupungille tanssimaan ja juhlimaan, itsekin muistan miten papat ja mammat tanssivat haitarin säestyksellä Bolshoi-teatterin edessä olevassa puistossa.

Nyt Voitonpäivä on masinoitu poliittiseen käyttöön - pääasiallisella propagandakanavalla eli ykköskanavan uutisissa on joka päivä jo maaliskuun lopulta asti uutisoitu milloin milläkin tavalla tulevasta Voitonpäivästä. Kaupoissa on myytävänä Voitonpäivän jäätelöä ja Voitonpäivän keksejä ja Voitonpäivän mitä vain.

Jäätelöä Pyhän Yrjön nauhoin

Metroasemilla ja muilla yleisillä paikoilla jaetaan ns. Yrjönnauhaa, joka symboloi Natsi-Saksasta saatua voittoa - täällä se uutisoidaan sillä tavalla, että venäläiset pelastivat koko Euroopan.

Olihan Venäjän osallistumisella suuri  merkitys, ja paljon venäläisiä kuoli sodassa. Mutta kyllä hypetys on perussuomalaisten talvisotahypetystä potenssiin ties kuinka monta. Eikä siinä voi vastaankaan sanoa tai esittää kyynisiä kommentteja, kun kuitenkin on tärkeästä ja lähes kaikkien ihmisten suvussa kipeästi koetusta asiasta.

Yrjön nauhasta on tullut pyhä juttu - sen yhdistämistä sopimattomiin asioihin tarkkaillaan tiukasti. Tänä vuonna nousi häly siitä, kun Orenburgissa koulutytöt twerkkasivat asuissa, jotka toivat mieleen Pyhän Yrjön nauhan - hyi hyi!

Tänään katsoin sunnuntai-iltapäivänä silittäessäni TV-ohjelmaa, jonka nimi on 10 vuotta nuoremmaksi - tulee nähtävästi joka sunnuntai. Siinä plastiikkakirurgi, hammaslääkäri, kosmetologi, kampaaja ja stylisti pistävät jonkun kerralla 'kuntoon'. Nyt vieraana oli 8 lapsen äiti pikkukylästä Siperiasta, ensimmäistä kertaa lentokoneessa ja ensimmäistä kertaa Moskovassa.

Nainen oli kolmatta kertaa naimisissa, kaksi ensimmäistä miestä olivat juoppoja, joiden  jäljiltä nainen esitteli arpiaan ja erilaisia ruhjeita. Huolimatta kahdeksasta lapsesta hän oli hoikka ja periaatteessa kaunis, mutta ennenaikojaan vanhentunut. Ohjelman alussa kauppakeskuksen ohikulkijoita pyydettiin määrittelemään naisen ikä ulkonäön perusteella: ennen operaatiota hänet arvioitiin keskimäärin 55 vuotiaaksi, ohjelman lopussa 33 vuotiaaksi.

Nainen vietti Moskovassa kolme kuukautta, minä aikana hänen nykyinen, 11 vuotta nuorempi miehensä ja vanhimmat lapset huolehtivat perheestä. Ensin plastiikkakirurgi teki leikkauksia siellä ja täällä naamassa, sitten hammaslääkäri pisti purukaluston kuntoon, sitten kosmetologi teki kasvohoidon ja pisteli botoxia ryppyihin, sitten hänelle hankittiin uusia vaatteita ja tehtiin uusi kampaus.

Kampaajalla nainen kertoi, että on tutustunut uuteen mieheen ja että heillä on intiimi suhde, 'minä olen romanttinen nainen'. Kyllä hän sitten ihan oikeasti olikin tyylikkään näköinen, omien sanojensa mukaan muuttui peräkylien naisesta tyylikkääksi daamiksi. Ohjelman alussa hän kertoi haluavansa tehdä työtä perheväkivallasta kärsivien naisten puolesta, mutta minulle jäi epäselväksi miten käytännössä. Jäin miettimään, miten hän tottuu uuteen naamaansa ja kuinka kauan botoxit kestävät, entäpä asettautuuko sinne Siperiaan ja miten aviomies suhtautuu kun ohjelma tulee ulos ja nainen on siellä kertonut miten tyytymätön on nykyiseenkin mieheensä - joka tosin ei polta, ei juo eikä pahoinpitele, mutta on työtön.

TV on täynnä näitä reality-ohjelmia, ihmiset ovat tolkuttoman avomielisiä, paikalle on hankittu erilaisia lähipiirin ihmisiä ja 'asiantuntijoita', jotka sitten ruotivat kyseessä olevaa tapausta hyvinkin suorasukaisesti. Ohjelmilla on sellaisia nimiä kuin Puhukoot vain (kaiken sortin juttuja, mm. kerran oli yksi Suomessa asuva nainen jonka lapsen huostaanottoasiaa käsiteltiin perusteellisesti; tässä ohjelmassa varsinkin sätitään ja huudetaan toisten päälle), Mennään naimisiin (parinetsintäohjelma) ja sitten yksi jossa löydetään huonosti pukeutuville naisille uudet vermeet ja toinen jossa käsitellään terveysasioita rautalangasta vääntäen, siinäkin esitellään vaatteita joissa naiset olisivat enemmän edukseen.

Perheväkivalta onkin sellainen asia, josta ei Venäjällä ole tapana puhua. Kuitenkin perheväkivallan uhrina kuolee kuulemma vuosittain noin 30 000 naista. Suomessakin tunnetuksi tullut lapsiasiamies Astahov on kuitenkin todennut, että sanaa 'väkivalta' ei saa yhdistää sellaiseen pyhään käsitteeseen kuin 'perhe' - eli perheväkivaltaa ei virallisesti ole olemassa. Olen ymmärtänyt että lasten kanssa työskentelevien viranomaisten yhteistyö sujuu, mutta tämä Astahov ei ole mikään ammatti-ihminen lapsiasioissa, vaan silkkaa politiikkaa.