Kangaskaupassa ja kädentaitomessuilla

Töissä on kokousta kokouksen perään, mutta toisaalta asiat liikkuvat eteenpäin ja toistaiseksi tuntuu, että homma on hanskassa. Viisumikysyntä on laskenut radikaalisti (suurin tekijä lienee ruplan arvon heikkeneminen), ja siksi joudumme sanomaan irti yhden venäläisen työntekijän eikä suomalaisten määräaikaisten työsopimuksia enää pidennetä, tai siis ei kaikkia.

Viime vuoden lopulla suunniteltiin, että ensi kesäksi jätetään 12 viisumivirkailijaa, mutta nyt kysynnän yhä heiketessä määrää vähennetään kuuteen. Tilanne on kuitenkin hyvin epävakaa - jos öljyn  hinta nousee, luultavasti myös ruplankin, ja taas tarvitaan viisumivirkailijoita.

Minun kauppakäyntini varmaan vähenevät radikaalisti, kun työkaverini Eija siirtyy huhtikuun alusta Murmanskiin. Eijalla riittää virtaa lähteä paikkoihin ja vetää minutkin mukaan.

Nyt viime viikolla hän kävi ostamassa kastajaismekon ensimmäiselle lapsenlapselleen, kauppa oli vanhan neuvostoaikaisen tekstiilikombinaatin Trjohgorkan tehtaanmyymälä. Rakennuksen katolla näkyivät vielä olevan CCCP-vaakuna ja Leninin kuva, enpä muualla muista nähneeni.  Kaupassa oli puuvilla- ja pellavakankaita sekä valmiiksi ommeltuja verhoja, pöytäliinoja, tyynynpäällisiä ja vuodevaatteita.

Ostin itselleni lakanasetin, pestynä puuvilla on tosi pehmeän ja hyvän tuntuista. Mutta ei ollut erityisen halpaa: lakanasetti, pyöreä joululiina (alennuksessa, kiva kuvio, en voinut vastustaa) ja yksi lahjaksi ajattelemani esiliina maksoivat yhteensä hieman yli 60 euroa. Hinnasta huolimatta siellä oli aika paljon asiakkaita, sillä siellä oli myös hyvä nappien ja erilaisten nauhojen valikoima.

Lauantaina lähdimme heti aamusta Sokolnikin puistoon, jonka alueella on pari messutilaa. Nyt siellä oli kädentaitomessut. Aamulla ei ollut tungosta, pääsimme hyvin tutustumaan. Siellä oli erilaisia vaatteita myynnissä, hattuja, laukkuja, koruja, lasiesineitä. Lisäksi myytiin erilaisia askartelutarvikkeita ja kankaita, erityisen paljon oli tarjolla ristipistosettejä. Ovat täällä halvempia kuin Suomessa, tiesivät seuralaiseni.

Itse viehätyin kovasti yhden ständin jätetavarasta tehtyihin kaiken maailman härpäkkeisiin, osa oli rasioita, osa muuten vain ihmeellisen näköisiä otuksia. Tuli suomalainen animaatio Turilas ja Jäärä mieleen (hyvinkääläinen pariskunta sen animaatioon takana muuten).

Tekijän isoäiti osoittautui suomalaiseksi, mutta mies ei ollut oppinut kotona suomea ollenkaan, osasi kuitenkin sanoa ruotsiksi Hejdå! 

Hauska tyyppi, oikein innostui itsekin kun näytti miten ne oliot lentävät halki ilman pöristen mennessään. Otuksia oli minun kanssani katsomassa venäläistyttö, joka samalla tavalla lapsellisesti innostui niistä. 

Maltoin kuitenkin mieleni, sillä olen päättänyt, että mitään ylimääräistä kaapinpäälle pistettävää en enää osta.

En kuitenkaan voinut olla ostamatta takkiin tai lakkiin kiinnitettävää Antivirus-rintarossia. Ei se kyllä ehkä ole sellainen, jota diplomaattipassillisen henkilön oletetaan pitävän lakissaan. Mutta se torjuu kaikilta viruksilta!

Messualue ei onneksi ollut uuvuttavan iso, joten jaksoimme tutkia aika hyvin kaiken. Kun olimme lähdössä, tungos oli jo sellainen että hyvä kun pääsimme ovesta ulos.

Sokolnikin puisto on talvellakin hauska paikka. Nenään leijui saslikin tuoksu, ystävän päivän kunniaksi puiston sisäänkäynnille oli pystytetty myyntikojuja. Siellä oli tarjolla erilaisia lahjatavaroita, mutta myös makkaroita ja piirakoita. Ostin itselleni kotiin munasipulipiirakkaa, pari lihapiirakkaa ja puolukkapiirakan palan.

Kuten Gorkin puistossa, myös täällä oli jäädytetty osa käytävistä luistelijoille. Luistimia saa vuokrata kojuista. Talvellakin on tarjolla tanssilava, tosin nyt siellä ei ollut musiikkia eikä tanssijoita.

Vanha ystävä 22 vuoden takaa

Jäin ihmettelemään, että mitä minä oikein olen tehnyt viime aikoina? Töissä olen käynyt, ja olen käynyt ostamassa uuden talvitakin. Samalla reissulla Eija osti minulle Stockalta pussillisen salmiakkeja, ja yhtä niistä syödessäni irtosi poskihampaasta paikka. Sama hammas on mennyt halki kerran aikaisemminkin, se on oikea riesa. Paikka oli mahdottoman suuri, hammasta oli jäljellä vain yksi reuna. Tänään se koko hammas poistettiin venäläisellä Medsi-klinikalla, kirurgi oli Bashkirian yliopistossa oppinsa saanut Daniil Dmitrievitsh, langan laiha nuori mies.

Klinikka oli ehdottoman luottamusta herättävä, aion käydä siellä tutkituttamassa ja putsauttamassa muutkin hampaani, kunhan tästä tokenen. Hampaan poisto vei yli puoli tuntia, sillä se jouduttiin kaivamaan paloina pois leukaluusta. Mutta hyvin tuntuu paranevan, ei vuoda eikä jomota.

Kävin ensin yleistutkimuksessa ja röntgenkuvassa, ja sen perusteella lääkäri suositteli hampaan poistoa. Olin ehdottomasti samaa mieltä, mutta implantista en ole ihan varma. Jos en hymyile leveästi, puuttuvasta hampaasta ei ole mitään haittaa, purentaan se ei ainakaan vaikuta. Täytyy siis alkaa elää sellaista elämää, että ei leveästi hymyilytä..

Alkututkimus röntgeneineen maksoi 1400 ruplaa (18 euroa nykykurssiin) ja hampaan poisto 4200 ruplaa (54 euroa) eli kannattaa käydä täällä hammaslääkärissä. Daniil Dmitrievitsh sanoi, että lisäoperaatioita hampaistossa saa tehdä kahden viikon päästä.

Ja onhan minulle sentään tapahtunut muutakin: vanha ystäväni yli 20 vuoden takaa, Nikolai Estis on kaupungissa! Kolja asuu pysyvästi Saksassa, mutta hänellä on työhuone Moskovassa ja käy täällä usein. Nyt hän on täällä  edesmenneen vaimonsa Lidian näyttelyn avajaisten takia, avajaiset ovat Marina Tsvetajevan kotimuseossa ensi lauantaina. Sellaisia Lidan töitä, joita en ole ennen nähnyt, hän teki ne Saksassa ennen kuolemaansa.

Koljan ateljee on taiteilijoiden rakennuttaman osuuskuntatalon 13. kerroksessa. Kolja on itse ostanut sen joltakin taiteilijatuttavaltaan. Se on vähän liian pieni todelliseen työn tekoon, mutta siellä voi asustaa Moskovassa käydessä ja siellä on tilaa jo valmiille tauluille. Näkymä ikkunasta kaupungille on aivan tyrmäävän ihana, illalla katseenvangitsijana valaistu Moskovan yliopiston päärakennus.

Kolja oli entisensä, hurmaava tarinankertoja. Koljan venäjää on niin helppo ymmärtää, ja hän ymmärtää helposti taas meitä jotka viljelemme vääriä kielioppimuotoja ja tapailemme sanoja. Ja tietenkään en ottanut yhtään kuvaa.

Katsoimme vanhoja tauluja, suurin osa niistä oli sellaisia jotka olin nähnyt ja muistin nähneeni 1980-luvun lopulla. Uusia Kolja ei ainakaan Moskovassa ole tehnyt juuri, paitsi tällaisia kuvan kaltaisia pieniä piirroskortteja. Tai niin ainakin ymmärsin. Oli kuitenkin ihmeellistä tavata 22 vuoden jälkeen ja kuulla tarkemmin Lidan elämästä ennen kuolemaansa ja heidän elämästään Saksassa. Pääsivät muuttamaan sinne aikanaan juuri juutalaisuuden takia - en tiennytkään että Saksa niin avokätisesti on ottanut juutalaisia vastaan.

Joulun aikaan

Tatu tuli jouluksi Moskovaan. Itse olin pari päivää töissä. Mitään tiukkaa aikataulua en ollut tehnyt eikä sellainen olisi toteutunutkaan, kun Tatu nukkui yhden illan ja yhden päivän. Ajattelin että täytyyhän sitä nukkua jos nukuttaa, tulee sitten toisen kerran uudestaan.

Jouluaattona kävimme Moskovan uudessa sirkuksessa - ihan surkea ohjelma nimeltä Konstruktor. Olin jo unohtanut venäläisen sirkuksen huonot puolet: musiikki on älyttömän kovaa ja ne eläinnumerot: olisin tullut ihan hyvin toimeen ilman nyrkkeilevää kengurua  ja rokkaavaa karhua. Ohjelman opetus oli ilmeisesti se, että kun tyttö pukee päälleen minihameen ja alkaa  meikata, häntä ei enää kiusata. Paria poikkeusta lukuun ottamatta esitys oli pinnistellyn pirteä, ei ollut iloa eikä innostusta. Iso katsomo oli kalliista lipuista huolimatta täynnä, lähinnä alakouluikäisiä lapsia vanhempineen.

Olin tosi huonosti varautunut jouluun ruokamielessä. Tatu toi tullessaan piparitaikinaa, josta leivoin pipareita. Jouluaattona tein riisipuuroa, joka onnistuikin ihan hyvin. Muuten söimme leipää ja juustoa tai munakkaita, välillä kävimme ulkona syömässä mutta silloinkaan ei missään ihmeemmissä paikoissa. Shokoladnitsassa sentään oli tosi hyvää lihakeittoa ja pastaa.Tässä suhteessa täytyy skarpata tulevina vuosina!

Joulukoristeet olin jättäyt Suomeen. Ostin marraskuisella Suomen-reissullani Clas Olssonilta pattereilla toimivan tähtiketjun ja taannoisella Ikean-reissullani Moskovasta ikkunatähden ja pöydälle joulutähden, niin että tähtiä oli. Facebookissa joku linkkasi mallin miten leikata onnistuneesti paperista lumihiutaleita, ja yhtenä aamuna leikkelin niitä olohuoneen lasiovien koristeeksi. Tämä on riittävä koristelu minulle. Suunnitelmissa oli kyllä jonkun pienen havun ostaminen olohuoneeseen, mutta ei sitten sattunut sopivaan aikaan kohdalle.

Tapanin päivänä otimme vahingon takaisin kun kävimme vuokraemäntäni lahjoittamilla lipuilla Moskovan konservatoriossa. Oli satanut lunta ja pääsimme juuri sopivasti trollikalla konservatorion lähettyville. Kävimme miellyttävässä kahvilassa kahvilla, tapasimme Ljudmilan lippuineen ja sitten pääsimme kuuntelemaan, kuinka Moskovan filharmonikot soittivat Wagneria, Saint-Saensia ja Berliozia. Salissa on hyvä akustiikka, orkesteri soitti varmalla otteella ja kauniisti. Taputimme heidät soittamaan viisi ylimääräistä! Konservatorio on kaunis, vanha rakennus, hyvässä kunnossa.

Ylimääräisten jälkeen konsertti päättyi vasta kello 23. Kävelimme takaisin kotiin ns. bulevardikehää, joka on kauniisti juhlavalaistu tähän aikaan. Matkan varrella käväisimme ympäri vuorokauden avoinna olevassa Kofi hausissa kahvilla ja eineksellä.

Ensimmäisenä päivänä sain Tatun kauppaan ostamaan itselleen pikkutakin ja T-paidan. Se oli todella edullinen ostos, yhteensä 16 euroa, molemmat ostokset ihan hyvän näköisiä. Lauantaina guljailimme keskustassa ja kävimme jo tsaarin aikana toimineessa Jelisejevin herkkuliikkeessä, joka on yltiöpäisen koristeltu ja kallis. Ostimme sieltä tuliaisia Suomeen, teetä ja suklaata, maksoivat noin 40 euroa!

Kaikesta propagandasta huolimatta venäläiset ihailevat kaikkea amerikkalaista. Täälläkin on erilaisia amerikkalaisia dinereita - me kävimme syömässä Berverly Hills Dinerissa, Tatu otti burgerin ja minä meksikolaissalaatin. Ihan hyvää, joskaan ei yhtä herkullista kuin aiemmin Shokoladnitsan keitto ja pasta.

Kävimme samalla reissulla Punaisella torilla. Sinne on pystytetty luistinrata (niitä on nyt kymmeniä Moskovan puistoissa ja toreilla), erilaisia myyntikojuja ja esiintymislava. Lavalla oli kansanmusiikkiyhtye soittamassa ja laulamassa, ihmiset tanssivat. Kävimme tietysti myös torin vieressä GUM-tavaratalossa, joka sekin peräisin 1800-luvun alkupuolelta. GUM on täynnä kalliita merkkiliikkeitä, mutta myös kivoja kahviloita, aina kauniisti vuodenajan mukaan somistettu.

Venäläisillä morsiuspareilla on tapana käydä kuvauttamassa itseään julkisilla paikoilla,  Moskovassa esimerkiksi Varpusvuorten näköalapaikalla tai tuntemattoman sotilaan haudalla Punaisen torin liepeillä. Nyt bongasimme kaksi morsiusparia GUMissa, mahdollisesti pääsimme ohikulkijoina toisen kuviinkin. Kävelimme Punaiselta torilta kotiin, vaikka se aika matka onkin lumisohjossa taivaltaa.

Kotona katsoimme elokuvia ja Tatun minulle esittelemää amerikkalaista sarjaa Mad men. Oli ihan mukavaa! Kaikenlaista ehdimme juttelemaankin.

Tatu lähti sunnuntaina, ja kotona tuntui vähän tyhjältä sen jälkeen. Uuden vuoden päivänä saan seurakseni muutamaksi päiväksi kaksi kissaa, kun työkaverini Arja lähtee vieraidensa kanssa Pietariin. Kissat ovat kotoisin Ankaran kaduilta, päätyneet Arjan mukana Moskovaan Washingtonin ja Järvenpään kautta.

Annoin vuokraemännälle joululahjaksi Tove Janssonin Muumi-sarjakuvakirjan venäjäksi, siitä on jo ilmestynyt neljä tyylikästä ja hyvin painettua laitosta. Ja lisäksi Koskenkorvaa uudenmallisessa pullossa. Talonmiehellemme Sergei Vasiljevitshille annoin limevodkaa ja Fazerin talvisuklaalevyn. Sergei toivotti minulle hyvää terveyttä - se on kuulemma se tärkein, muun saa rahalla. Vähän laveamielisesti ajateltu, mutta niinhän se  melkein on. Sergein vaimo kuulemma kuoli tasan kaksi vuotta sitten, ja Sergei näytti surumieliseltä sen takia. Kun aamulla soitin hänelle lahjan tuomisesta, hän vastasi hautausmaalta, oli käymässä vaimonsa haudalla.

Uuden vuoden aattona katsoin  televisiosta venäläiseen uuden vuoden aattoon olennaisena osana kuuluvan elokuvan, komedian nimeltään Kohtalon ivaa eli hyvät löylyt - oikeasti ihan hauska ja toisaalta julkaisuajankohtaansa ajatellen rohkeakin elokuva. Muu televisio-ohjelma on minusta tylsää ja rasittavaa venäläishumppaa, joten television katselu loppui siihen.

Ketä äänestäisin jos asuisin Venäjällä?

Minun piti olla 8.12. alkaen ensin viikko lomalla Moskovassa. Töitä oli paljon, joten vähensin lomapäivät kolmeen. Kuitenkin 8.12. illalla tuli kurkku kipeäksi. Seuraavana päivänä olinkin jo flunssaisen oloinen, ja loput päivät viikosta olin flunssassa kotona. En ollut niin kuumeinen kuin edellisen flunssan aikana, mutta pää oli ihan turvoksissa eikä ajatus liikkunut. Tämä oli varmaan toinen niistä kolmesta Moskovassa liikkeellä olevasta viruksesta, ensimmäisen sairastinkin jo. Töissä yksi ja toinen on ollut sairaana, osa pitkäänkin kun ei ole malttanut sairastaa kotona.

Minun piti lomaviikon aikana tehdä yhtä ja toista pientä juttua kotona, ommella verhoja, maalata pöytä, käydä kaupoissa, valmistautua jouluun. En sitten tehnyt niitä - tai pöydän maalasin, sillä aloitin sen ennen sairastumista ja lopetin sunnuntaina ennen töihin menoa. Sen sijaan katsoin dvd:ltä Tremen kaikki neljä jaksoa. Se on jännä tunne kun uppoutuu päiväkausiksi ihan toisiin maailmoihin.

Sairausviikolla menetin töiden pikkujoulun, jota oli mukana järjestämässä. Oli kuulemma ihan mukava juhla. Ohjelmassa oli moderni versio tiernapojista, aivan mahtavia laulajia omasta porukasta. Juhla tehtiin Havaiji-twistillä eli oli Honolulu-baaria, hulatanssia ja Havaiji-koristeita. Sitten meillä oli sairausviikolla vielä hallintoyksikön joulukahvit, niitäkin olin suunnittelemassa. Kolmanneksi sairausviikolleni sattui suurlähettilään sisäkön Mirjan läksiäiset, 6 vuotta Moskovassa päättyy jouluna.

Annamme yhteistyökumppaneillemme ja venäläiselle henkilökunnalle uuden vuoden lahjat, niitä olen tilannut ja paketoinut, sopinut kuskien kanssa viennistä. Hallintotiimin Anna on ollut suurena apuna kaikessa. Lahjat ovat proosallisesti alkoholia ja suklaata. Anna on ollut töissä kustantamossa ja katsoo näitä lahjoja vähän nenänvarttaan pitkin, pitää parempana kirjoja. No, enpä tiedä - syötävät ja juotavat ovat nykyajan tavarapaljoudessa hyviä lahjoja. Naisille ei kuulemma voi antaa muuta kuin likööriä. Tilasin naisillekin limevodkaa, paitsi joillekin tullin ja poliisin naisille + tietysti Annalle itselleen likööriä. Kun en itse ole oikein pulloasiantuntija, tilasin vahingossa ihan valtavia pulloja, paljon viinaa!

Koska omalle henkilökunnalle annettavia lahjoja ei voi pistää edustuskuluihin, olen kerännyt rahaa suomalaiselta henkilökunnalta. Jos kaikki maksavat, tulee älytön keko kahden euron kolikoita.

Asuntooni asennettiin tänään vesimittarit. Ensi vuoden alusta on asunnoissa mahdollista maksaa vesimaksu todellisen kulutuksen mukaan tai sitten jaettu osa koko talon kulutuksesta. Vuokraemäntäni Ljudmila halusi asennuttaa mittarit, mikä minustakin on ihan järkevää ja pitäisi Suomessakin olla kaikissa asuntoyhtiöissä.

Mittareita tuli asentamaan Aleksei, noin kolmikymppinen nuori mies. Aleksei osoittautui todelliseksi mestariksi. Hänellä oli kaikki työkalut hyvässä järjestyksessä koko ajan, hän mumisi itsekseen työskennellessään, teki töitä ahkerasti mutta hosumatta, ja lopputulos on tosi siisti.

Kun Aleksi touhusi  mittareiden kanssa, minä silitin, ompelin kahdet verhot, lyhensin yksien housujen lahkeet ja kavensin yhden hameen. Ljudmila käväisi katsomassa miten työt etenevät - siinä on sitten mukavan oloinen nainen. Ljudmilan Irlannissa opiskeleva tytär kävi myös vilkaisemassa asuntoa, hän on täällä kuulemma asunut viisi vuotta lapsena. Molemmat vaikuttivat tyytyväisiltä näkemäänsä, huoh!

Ljudmila lupasi tuoda minulle töihin uuden vuoden lahjaksi passin museoihin Moskovassa eli sillä pääsee  kaksi henkilöä jonojen ohi joulukuun loppuun asti mm. Tretjakovin galleriaan. Lisäksi hän antaa konserttiliput Tshaikovski-saliin tai jonnekin muualle klassisen musiikin konserttiin. Ljudmila tietää että Tatu on tulossa  huomenna viikoksi - nyt Tatu saa kyllä luvan lähteä minun kanssani, halusi tai ei.

Minun täytyy siis keksiä jokin uuden vuoden lahja Ljudmilalle. Onneksi muistin, että minulla on hieno Muumi-sarjakuvakirja venäjäksi Tove Janssonin kuvituksin. Se ja uudenmallinen Koskenkorva saavat olla minun lahjani Ljudmilalle. Sergeille aion antaa pelkkää Koskenkorvaa.

Tatu tulee huomenna Moskovaan - tuntuu ihan mukavalta! Toivottavasti sään suhteen onnistaa eli on kuivaa ja lumetonta - muuten kahlaamme sohjossa. Moskova on päivä päivältä kauniimpi, koristevaloissa ei säästetä.

Ruplan kurssin nopea aleneminen on puhuttanut kaikkia, ja huolestuttaa. Kävin viime viikolla EU-hallintoihmisten kokouksessa ja siellä puhutti kovasti se, mitä voidaan tehdä venäläisen henkilökunnan hyväksi. Suomella, briteillä ja Tanskalla oli samansuuntainen suunnitelma eli ei hötkyillä eikä lähdetä muuttamaan ruplapalkkoja euromääräisiksi, vaan pyritään maltillisesti ja tilannetta seuraten korottamaan ruplapalkkoja enemmän kuin oli suunniteltu. Minusta tämä on järkevä lähtökohta: rupla on maan virallinen valuutta ja sillä toimitaan. Jos kurssi huononee, niin huono juttu. Jos se huononee radikaalisti, silloin nostetaan palkkoja kohtuullisesti mutta ei täysin inflaation verran. Ajattelen tämän niin, että eihän Suomessakaan lähdetä esittämään palkankorotusta sillä perusteella että euron kurssi dollariin nähden huononee.

Kielenopettajani Natasha on tosi huolissaan, pelkää että 1990-luvun ongelmat toistuvat. Hän ei kuitenkaan ole rynnännyt hamstraamaan mitään, on ainoastaan ostanut varastoon tarvitsemiaan lääkkeitä. Todennäköistä on, että tuontitavaroiden hinnat nousevat tuntuvasti ensi vuoden alusta. Osa on jo noussut, esimerkiksi Ikea on nostanut keittiöiden hintoja.

Natasha on avarakatseinen henkilö, joka osaa muitakin kieliä kuin venäjää. Hän kuitenkin kehui Putinia, ja minustakin aiheesta: Putinista aistii sen, että hän tietää mistä puhuu - ei puhu ympäripyöreitä, vaan osaa vastata ihmisten kysymyksiin oikeasti. Lisäksi Putin on pelannut korttinsa sillä tavalla, että Venäjällä ei ole ketään muuta varteenotettavaa johtajaa kuin hän itse. Kun maa on ongelmissa, on aika selvää että kansa äänestää Putinia - ketä muuta?

Jos asuisin täällä, äänestäisinkö Putinia vai olisinko keksinyt jonkun toisen ehdokkaan, vaikka olisikin jo ennalta selvää että tuskin saa tarpeeksi ääniä tullakseen valituksi? Harvoin on oma ehdokkaani Suomessakaan tullut valituksi.

Itsenäisyyspäiväjuhlat

Vastaanotot ovat minusta aina olleet epämiellyttäviä tapahtumia. En innostu vaatteista enkä kengistä tai hienoksi laittautumisesta, vaan se on aina jotenkin työlästä ja hankalaa. Sitten itse tilaisuudessa on ihan älyttömästi väkeä, kaikki joutuvat huutamaan kuullakseen mitä toinen sanoo. Yleensä en edes tunne juurikaan väkeä, niin hallinnossa kuin konsuliasioissa on vain vähän sellaisia jotka kutsutaan vastaanotoille ja niistäkin monia en ole koskaan tavannut kasvokkain.

Nytkin olin kutsunut pohjoismaisia kollegoja, joista en ketään tuntenut näöltä, kahden kanssa olin vaihtanut sähköposteja ja yhden kanssa puhunut puhelimessa. Tällä kertaa etsimme Ruotsin Berntin kanssa toisemme ja olikin kiva tavata nenäkkäin, yritän sinnikkäästi puhua ruotsia. Mutta mitä sitten? Tuntui tyhmältä  seisoskella ja jutella omien työkavereiden kanssa. Päätin muuttaa taktiikkaa ja mennä juttelemaan jokaisen yksikseen lasi kädessä seisoskelevan kanssa tai keskenään seurustelevien pariskuntien. Se olikin hyvä päätös, illasta tuli paljon mielenkiintoisempi.

Ensimmäisenä iskin romanialaiseksi konsuliksi osoittautuneeseen mieheen, joka ilahtui kovasti siitä että tulin juttelemaan. Seuraavaksi kävin juttelemassa nuorehkon naisen kanssa, joka oli juuri viiden Suomen-vuoden jälkeen palannut  Venäjän ulkoministeriön Eurooppa II -osastolle,  puhui suomea. Hän muisteli haikeana Helsingin syksyä, joka meren takia on yleensä pitkä ja lempeämpi kuin Moskovassa.

Vanha ystäväni Olli tuli joulukuun alussa puolen vuoden työkeikalle suurlähetystöön. Houkuttelin Ollin seurakseni erään nuoren miehen puheille - hän osoittautui irlantilaiseksi kansalaisjärjestöihmiseksi, josta todennäköisesti on Ollille hyötyä työn alla olevassa projektissa.

Ollilla on virkamiehen homman lisäksi sivupersoona eli hän kääntää venäläistä kirjallisuutta suomeksi. Yhtäkkiä huomasin Viktor Jerofejevin seisoskelevan ihan lähellä ja suorastaan vedin Ollin häntä jututtamaan. En kylläkään tässä vaiheessa muistanut, että Olli on kääntänyt nuoruudessaan yhden Jerofejevin kirjan (Moskovan kaunotar). Olin viime keväänä nähnyt Suomen televisiossa kiinnostavan dokumentin Jerofejevista ja ajattelin, että nyt kun on mahdollisuus tavata, niin ei päästetä ohi.

Kättelin Jerofejevin, mutta siihen se jäi. Herrat nimittäin löysivät toisensa ja uppoutuivat keskustelemaan. Olli oli kuulemma kerran ollut samassa tilaisuudessa Jerofejevin kanssa, mutta silloin nuorena miehenä ei ollut hirvinnyt mennä juttelemaan. Jerofejev muistikin, että ei ollut juuri sen kirjan suomentajaa tavannut, ja kutsui Ollin kylään kotiinsa. Minä olin tässä vaiheessa jo hävinnyt takavasemmalle.

Tapasin vielä illan kuluessa 24 vuotta naimisissa olleen kongolais-kiinalaisen pariskunnan. He olivat tutustuneet kun kongolaismies oli opiskelemassa Pekingissä. Ainoa tytär opiskelee Los Angelesissa. Rouva otti innokkaasti kuvia puhelimellaan ja lupasi lähettää minullekin, niin että meitsie on tulossa. Mies on työssä Kongon suurlähetystössä.

Jututin myös Ukrainan suurlähetystön nuorta miestä, joka taivasteli että ei kaksi vuotta sitten Moskovaan tullessaan osannut aavistaakaan minkälaiseksi tilanne kehittyy. Suomella ja Ukrainalla on kuulemma sama ongelma eli yhteinen iso naapuri. Yhtäkkiä hänen puhelimensa soi ja hänen täytyi häipyä - uutisista huomasin että suhteissa oli tapahtunut taas ikään kuin nytkähdys eteenpäin, mutta pirukos näistä tietää.

Kävin jututtamassa pariskuntaa, jonka mies on sotatieteellisen julkaisun päätoimittaja. Rouva oli erittäin herttaisen tuntuinen, tulisimme hyvin toimeen enemmänkin, mutta  mies katsoi koko ajan minua pitkin nenänvarttaan ja totesi sitten että heidän taitaa olla aika lähteä.

Lopuksi keskustelin vielä harmaatukkaisen, hyvin vanhan ja hyvin herttaisen miehen kanssa, joka osoittautui moneen kertaan palkituksi ja Kalevalaakin kuvittaneeksi Mjud Metsheviksi. Hänen vaimonsa Olga Hlopina muisteli tavanneensa minut jossakin ja minustakin he tuntuivat tutunoloisilta, mutta en mitenkään muista missä - joskus 25 vuotta sitten ehkä? Joka tapauksessa sain kutsun johonkin taiteilijatalon tapahtumaan 23.12., ja saattaapa olla että menenkin, ainakin jos Tatu suostuu tulemaan  mukaan.

Tämä oli paljon mielenkiintoisempi tapa seisoskella kaksi tuntia vastaanotolla, ja tällä tiellä aion jatkaa seuraavinakin vuosina! Tosin edustustoille on annettu ukaasi jättää itsenäisyyspäiväjuhla taloudellisista syistä pitämättä. Moskovasta yritetään saada erityislupa juhlaan, sillä sen pitämättä jättäminen voitaisiin tulkita väärin. Täällä on ollut kesäisin hyvin suosittu puutarhajuhla, josta olisi helpompi luopua.

Toinen lumi, ensimmäinen loska

Viime yönä satoi lunta, joka ei sulanut heti pois. Jo eilen illalla huomasi, että jotakin on yön aikana luvattu tapahtuvan: katujen kunnossapitolaitos kylvi joka paikkaan suolan ja ties minkä sekoitusta. Sen seurauksena kadut olivat aamulla märkiä, ei lunta eikä jäätä. Päivän mittaan märkyys, lumi ja se jokin ihmeaine saivat aikaan ruskean möhjän, joka kulkeutuu kengissä sisään neljänteen kerrokseen asti.

Minulla oli ostettavaa rautakaupasta, kempparista ja vaateliikkeestä. Kun oli aikaa, päätin lähteä Kultaiseen Babyloniin kaupungin toiselle laidalle trolleybussilla. Pysäkki on parin sadan metrin päässä ja reitti kulkee läpi koko kauniin keskustan. Viikonloppuisin trollikka menee vain kaksi kertaa tunnissa, mutta tiesin jo sen verran, että en joutunut pitkään odottamaan. Trollikkaa käyttävät pääsääntöisesti vanhat ihmiset ja lastenvaunujen kanssa liikkuvat. Nytkin oli pysäkillä minun lisäkseni kolme muuta tätiä. Metroasemilla on aina pitkiä portaita kuljettavaksi, se on nopea mutta ei huonojalkaisten liikuntaväline. Eikä sieltä näe mitään, yhtäkkiä vain pullahtaa ulos toisella puolella kaupunkia.

Matka kesti tunnin, ja ikkunat olivat siitä ruskeasta möhjästä likaiset, mutta näki niistä nyt vielä aika hyvin, katujen nimet mukaan lukien. Loppuvaiheessa yhdellä pysäkillä pelmahti sisään paljon eri-ikäisiä ihmisiä -  jokin metroasema varmaan lähellä eikä siihen suuntaan muuta julkista välinettä. Moskovassa nuoret antavat pyytämättä paikan vanhemmille, minunkin vieressäni oleva tyttö pomppasi heti ylös kun huomasi vanhemman miehen tulevan käytävää pitkin. Itsekin saan usein istumapaikan metrossa, ja otan sen kiitoksin vastaan.

Etsin rautakaupasta tarroja joilla saa adsl-yhteyden johdot siististi seinään kiinni, mutta en onnistunut löytämään. Sen sijaan ostin irtoteräleikkurin (2,95 euroa) ja kaksi pakkausta  P-ikkunantiivistettä (olisikohan ollut noin 13 euroa). Marks & Spenceriltä ostin hieman fiinimmän jakun (60 euroa), kun työn puolesta on tiedossa erilaisia kutsuja kokouksiin ja joulujuhliin.

Tulin takaisin kotiin samalla trollikalla, mutta nyt sivuikkunoista ei nähnyt enää mitään. Kuskin ikkuna sentään oli puhdas.

Moskovassa on tähän aikaan vuodesta alennusmyyntejä, kun alkaa uuden vuoden lahjasesonki. Mutta joka paikassa puhutaan, että hinnat nousevat ensi vuonna. Aiemmin hankitut ulkomaiset tavarat myydään pois nykyisillä ruplahinnoilla, mutta uustuonti on kalliimpaa eikä kukaan tiedä kuinka paljon kalliimpaa - rupla kelluu. Kun elokuussa tulin tänne, 1000 ruplaa oli noin 220 euroa - nyt se on 150 euroa. Ei ihme että venäläinen henkilökuntamme alkaa olla huolissaan ruplapalkkojensa arvon alenemisesta. Ihan mutu-tuntumallakin huomaa, että ruokakaupasta tehdyt normiostokset tulevat nyt kalliimmaksi kuin vielä syyskuussa.

Uusrikkaat harrastavat täälläkin penthouse-asuntoja. Keskustassa melkein joka talossa on jonkinlainen viritys katolla. Työkaverini ikkunasta näkyy naapurin kattoparvekkeen japanilainen puutarha. Näin trollikkaa odotellessa toisessakin talossa vastaavan puita kasvavan kattopuutarhan.

Kuvasta näkyy toinenkin kumma juttu eli nuo kaapelit jotka menevät kerrostalosta toiseen - niitä on joka paikassa enkä tiedä mitä ne ovat - puhelinkaapeleita? Yritän muistaa kysyä sähkömieheltämme Jarnolta.

Venäjän villi 1990-luku

Venäjän-opettajani Natalia muisteli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiä villejä vuosia 1991 - 1994. Maalla ei ollut kunnon johtoa, nopeimmat ja vahvimmat rynnivät ja ottivat minkä saivat. Kaupoissa ei ollut  mitään, palkkoja ei maksettu kuukausikausiin. Yhtenä syynä palkkojen maksamattomuuteen on esitetty, että johtoporras otti palkkarahat omaan käyttöönsä ja osti niillä minkä irti sai. Tuohon aikaan valtion asuntoja yksityistettiin, ja esimerkiksi mummoja peloteltiin myymään asuntonsa pilkkahinnalla. Kaduilla ammuttiin, rikollisjoukkueet taistelivat keskenään, pelotti kuulemma astua ulos kadulle kun ei koskaan tiennyt mitä siellä tapahtuu.

Natalia on itse tavallisesta moskovalaisperheestä, ei ole suhteita valtaapitäviin eikä minnekään muuallekaan, mistä olisi ollut hyötyä. En muista onko ollut koskaan puhetta vanhempien ammatista, mutta uskoisin heidän olevan ns. sivistyneistöä. Kun edellisen kerran olin Moskovassa, Natasha asui mummonsa kanssa kommunalkassa, kävin siellä kerran kylässä.

Natashan vanhemmat olivat säästäneet palkastaan eläkepäiviä varten valtion omistamaan Sberpankkiin. Eivät olleet rahat sielläkään turvassa, sillä devalvaation ja rahanleikkauksen jälkeen heille ei jäänyt säästöistä juuri mitään jäljelle. Natalia itse oli töissä jossakin firmassa, joka maksoi palkan dollareissa, palkat maksettiin tiettyyn pankkiin avatulle tilille. Uskoisin, että kyseessä oli jokin kielenopetukseen erikoistunut yritys, koska Natalia on aina ollut opettaja. Hänelle jäi firmaan palkkasaatavia kahdeksan vuoden ajaksi, mutta sai ne lopulta, tosin ruplina ja huonoon kurssiin.

Olemme usein ihmetelleet, miten venäläiset selvisivät sen ajan kun kaupoissa ei ollut ruokaa eikä palkkojen maksuun voinut luottaa. Natalia kertoi, että vaikka palkkaa ei tullut, töissä kannatti käydä - mitä muuta olisi voinut tehdä, ja aina oli kuitenkin toive siitä että jossakin vaiheessa palkat maksetaan tai ainakin aletaan maksaa. Hänellä itsellään oli ystävä- ja sukulaispiiri, josta jokainen aina osti ruokaa kun eteen tuli ja sitten illalla soiteltiin rinki läpi ja kyseltiin kuka oli löytänyt mitä ja mitä kukakin tarvitsee.

Peruselintarvikkeet olivat kortilla. Kuukausiannokseen kuului kaksi pulloa vodkaa per henkilö. Natashan perhe vanhemmat ja mummo mukaan lukien sai siis luvan ostaa kuukaudessa 8 pulloa vodkaa. Pullokupongit vaihdettiin toisiin, hyödyllisempiin.

Kaupoissa ei tosiaan ollut mitään. Itse muistan 1990-luvun alusta ajan, kun ruokakaupoissa oli hyllykaupalla ruskeaa saippuaa ja etikkaa, mutta ei välttämättä kananmunia. Sittemmin oli kuulemma vain metrikaupalla tyhjiä hyllyjä. Natashalla oli ollut pitkään suomalaisia oppilaita ja sitä kautta tarjoutui jossakin vaiheessa tilaisuus käydä Helsingissä. Itäkeskuksen grilliosastolla hän oli pyörtynyt lihan hajusta ja yleisestä järkytyksestä - tosin lyhyeksi ajaksi vain, ihmiset olivat tulleet avuksi ja luulleet että hän on nälissään (Natasha on aina ollut erityisen laiha).

Sitten vähitellen 1994 kauppoihin alkoi ilmestyä tavaraa, palkat maksettiin ja elämä asettui uomiinsa. Itse menin vuonna 1994 Pietariin töihin. Silloin oli jo olemassa hyvin varustettuja kauppoja, mutta   rikollisjengeistä puhuttiin. Kaduilla liikkui nahkatakkisia kaljuja miehiä, ajoivat hienoilla autoilla, välillä kuuli juttuja ammuskeluista. Konsulimme sai naarmuja päähänsä ja kotona vielä löysi otsanahan alta luodin, kun joutui Europeiskaja-hotellin kahvilassa keskelle ammuskelua. Mutta niihin aikoihin ajat siis alkoivat parantua.

Hurja 1990-luku saattaa olla rikkana rokassa vaikuttamassa siihen, että venäläiset arvostavat  Putinia ja vahvaa johtajaa, joka pistää rosvot kuriin vaikka rapatessa roiskuisikin. Toisaalta kaikissa lukemissani Venäjä-oppaissa korostetaan sitä, miten johtoasemassa olevien täytyy näyttää valtansa ja varakkuutensa, muuten ei ole uskottava. Huoh.. juuri nyt ajattelin miten meidän autonkuljettajat pitäisi saada kuriin ja herrannuhteeseen, alkavat hyppiä kaikkien muiden paitsi suurlähettilään nenille.

Moskova alkaa valmistautua uuteen vuoteen, täällä on aivan upeita valoja, joulukuusia ja koristeita. Kotikadullani olevassa koulussa on puun ympärille kiedottu valo, joka välkkyy välillä kuin teknodiskossa. Yritin ottaa siitä videokuvaa, mutta on tekniikassa vielä hiomista.