Viime viikonloppuna pesin ikkunoita, vaikka olin jo päättänyt että korkeanpaikan kammoisena annan sen toisten tehtäväksi. Töissä apulaiseni Anna ehdotti, että pyydän siivooja/talonmiespariskuntaamme Tanjaa ja Viktoria pesemään ikkunat ja jo sovittiinkin, mutta sitten Tanja sairastui. Sitten aloin miettiä, että ei ole hyvä jos otan yhden siivoojan kotiini pesemään ikkunoita, kun siivoojilla on jo muutenkin klikkiytymistaipumusta. Lisäksi maanantaina on ehkä muuttokuorma tulossa ja olisi mukava jos ikkunat ovat silloin puhtaat. Niinpä sitten itse heti aamusta tasapainoaistin ollessa parhaimmillaan pesin ikkunat - ne olivat toooosi likaiset, ikkunanpuitteissa kekoja hienojakoista mustaa pölyä, joka piti huuhdella rätistä erikseen hanan alla, muuten se olisi kerta laakista sotkenut pesuveden. Mutta kyllä jalat tutisivat avoimen ikkunan äärellä. ,
En ole pitkään pitkään aikaan istunut iltaa grillaten ja viiniä ja viinaa juoden - varmaankin viimeksi Namibiassa ennen Tatun syntymää? No nyt sitten oltiin suurlähetystön pihalla, sähkömies Jarno ilmoitti sähköpostilla että grilli sytytetään klo 17, tulkoon kuka tulee ja tuokoon omat eväät. Yli 10 vuotta Suomessa
yhtämittaisesti asuneena olin tietysti paikalla ensimmäisenä, vaikka tulin itsekin noin 15 minuuttia yli viiden. Vain Jarno oli paikalla tekemässä salsaa ja pistämässä tulia vireille. Jos oltaisiin Suomessa, ensimmäiset olisivat tulleet 15 vaille viiden. Ilta oli mukava, höpötystä ja ruokaa ja kohtuullisesti olutta, viiniä ja viinaa.
Mukana oli Pietarissa asuva suomalaismies, jonka firma tekee meille autotalliremonttia. Hänellä oli sääressä kirurgin tekemä lehväkuvio noin 10 x 15 cm, eli kirurgi oli leikannut nahkaa pois kuvion muodossa. Tämä lienee sitten sitä uusinta uutta, tatuoinnit ovat niin last season... Oli kuulemma julmetun kipeä ja vuotanut verta aluksi, mutta vähitellen siihen tulee vaalea, leveä, koholla oleva arpi. Lähdin kotiin noin 21.30, keitin kahvia ja avasin koneen, aktivoin tämän blogini.
Sunnuntaina vääntäydyin vielä Kuskovan metsäpuistoon ja kartanon alueelle kävelylle taas Marjan ja Genan + Arja S:n kanssa. Ensin köröteltiin metrolla, vaihdettiin toiseen ja sitten jouduimme jonkun aikaa harhailemaan, että löysimme perille. Taas yksi näitä aatelistiloja puutarhoineen ja valtavan suurine kasvitarhoineen, nykyään siellä on posliinimuseo ja näkyi olevan konserttejakin. Täälläkin paljon ihmisiä, nyt lähdimme liikkeelle vasta myöhään iltapäivällä. Ja jalat taas ihan muusina!
Otin kuviakin, mutta ne ovat työpuhelimessani enkä ole muistanut pyytää siihen johtoa jolla voisi siirtää kuvat koneelle. Pistän siis linkin Kuskovoa esittelevälle sivulle - emme käyneet kartanossa sisällä. Puistoalue on suuri ja sinne oli tulijoita vielä illalla kuuden jälkeen kun itse olimme lähdössä.
Imperial Russian royalty palaces, Kuskovo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti