Tämä kirje on oikeasti kirjoitettu silloin, kun olin ollut Moskovassa pari viikkoa, ei siis elokuun lopulla.
Ensimmäiset päivät töissä menivät vähän ihmetellessä. Jo entisestä kokemuksesta tiesin, että vaikka alussa tuntuu että eihän tässä nyt niin paljon töitä ole, niin se johtuu vain siitä, että en tiedä mitä kaikkea täytyy tehdä. Mutta päätin tarttua kaikkeen mikä tulee eteen ja vähän yrittää katsoa ohjeista, mitä kaikkea kuuluisi tähän aikaan vuodesta ja tässä tilanteessa tehdä. Kyllä se siitä. Kaksi ensimmäistä viikonloppua olin molemmat kaupoissa! Kotiin kaikkea tarpeellista oikein listan kanssa. Ilman autoa ja isossa kaupungissa kaupassa käynti on useamman tunnin juttu. Varsinkin kun on kuuma, niin kuin täällä on ollut. Yhtenä lauantaina työkaverin poika käytti meitä Ikeassa. Minun piti ostaa sieltä huonekalujakin, mutta ei - kun olin valinnut verhot ja verhotangot, kylppärin kaapin, pyykkikorin ja jotakin pientä, kärry oli niin täynnä että en enää halunnut tai voinutkaan hakea vierassänkyä ja tv-pöytää tai keittiön pöytää.Ne kyllä ehtii, vaikka vähän hirvittää lähteä sinne uudestaan sitten kun ihmiset ovat palanneet kaupunkiin lomaltaan ja kaupassa on TODELLA täyttä.
Täällä on - kuinka monta miljoonaa? ainakin yli 10 ja ja yksi miljoona päivässä käymäseltään? ja sen huomaa aika ajoittain. Hinnat Ikeassa ovat suurin piirtein samat kuin Suomessa.
Ensi viikonloppuna menen puistoon, olen jo alustavasti sopinut Marjan ja Genan kanssa. Kotona tuntuu kummalliselta, ei ole kissoja eikä Tatua eikä paljon huonekaluja tai mitään omaa, keittiössäkin on vain tiskipöytä, yksi seinähylly, jääkaappi ja kaksi taitettavaa tuolia.Voin siis tehdä tai olla tekemättä, ihan oma valinta.
Aamulla ei ole kiire junalle - mikä onni! Kun menen pihaovesta pihalle - ei kun nyt täytyykin ensin kertoa miten ulos pääsee. Ulos pääsee painamalla sormella sormenpäähän sopivaan silmäkkeeseen ovessa - ulkopuolella siihen painetaan erityisellä plätkällä. Kun ensimmäisellä kerralla ulos mennessäni huomasin, että en saa ovea auki, menin koputtamaan komendantti Sergein ovelle. Sergeitä vähän nauratti, kun neuvoi miten ovi aukeaa. Niin, siis kun menen aamu kahdeksalta ulos pihaovesta, pihan pusikoista ja erilaisista piiloista hyökkää esiin neljä kissaa. Minut huomatessaan ne hiljentävät vauhtia ja suhtautuvat epäillen, mutta nyt jo tunnistaen. Olin päättänyt, että en anna niille ruokaa. Sitten Marja kertoi, että hän oli viime viikonloppuna mennyt Genan kanssa Gorkin puistoon laiturille syömään aamupalaa. Jostakin alkoi kuulua outoa piipitystä, ja kauhukseen he huomasivat lauman rottia laiturin alla. Seuraavana päivänä työkaverini Anna kertoi lehdistöneuvoksen asunnosta, jossa oli ollut rottia, mutta reiät oli saatu tukittua. Ehkä niistä kissoista on tosiaan hyötyä, täytyy niille tuoda joskus ruokaa aamulla,
jos sopivaa on esillä.
Komendantti Sergei muuten on oikea viherpeukalo, portaikko on täynnä hyvin voivia viherkasveja, ylemmissä kerroksissa kuulemma sitruunapuita ja palmujakin. Kun tulin kerran kotiin, Sergei oli suihkuttamassa vettä kasveille, ja kehuin vuolaasti hänen kasvejaan ja kysyin, hänkö niitä hoitaa. Vähän kakistellen Sergei kertoi, että aikaisemmin niitä hoiti toinen henkilö, mutta kun hän ei enää ole hoitamassa, niin hän on ottanut kasvit hoitoonsa. Myöhemmin kuulin, että Sergein vaimo Vera on vuosi sitten kuollut syöpään ja että Sergei ottaa sen tosi raskaasti.
Meillä on hyvä työmaaruokala, kokki Galina tekee aivan taivaallisen hyvää ruokaa. Torstaina oli tattisoppaa, tonnikalasalaattia ja jälkiruoaksi melonia. Galina on kuulemma oikealta ammatiltaan leikkaussalihoitaja. Keskuksenhoitajamme Katja valmistelee väitöskirjaa, ja nyt olen jo unohtanut mitä laskujamme skannaava ja muissa raha-asioissa auttava Daria tekee - opiskelikohan suomen kielen opettajaksi. Kaikki ovat siis
koulutetumpia ja fiksumpia kuin minä. Enpä tiedä mistä johtuu - koulutetaanko täällä liikaa ihmisiä vai eivätkö koulutetut saa tarpeeksi palkkaa vai ovatko jotkut vain niin rohkeita, että valitsevat itse uusia polkuja niin kuin Galina.Väitöskirjaa valmistellessa ei tietenkään kannata ottaa hommaa, joka vie kaikki mehut.
Uutisissa on joka ilta puoli tuntia siitä, miten Ukrainan sotilaat pommittavat Donetskia. Saa ihan sen kuvan, että toiselta puolelta vain pommitetaan ja kiusataan omia kansalaisia, juuri sanallakaan ei mainita separatisteja. Televisiossa on ilta illan jälkeen itkeviä äitejä ja vanhuksia, pakolaisia joista Venäjällä pidetään hyvää huolta jne. Kaikki varmasti ihan totta, ei ne näyteltyjä juttuja ole. Mutta siitä huolimatta.. enpä tiedä mitä venäläiset näistä ajattelevat, kuinka kauan jaksaa olla kriittinen tai epäillä että kaikkea ei kerrota.
Tämän vuoden alusta on kuulemma tullut sellainen laki, että saa viisi vuotta vankeutta jos esittää julkisesti ajatuksen siitä, että jokin alue eroaisi Venäjästä. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että Venäjän kanssa täytyy toimia jollakin tavalla ja pitää se mukana jutuissa, muuten tilanne muuttuu yhä pahemmaksi. Mutta miten? Ja niinkuin Paasikivi-vainaa sanoi, maantieteelle emme voi mitään eli naapurien kanssa on parasta olla väleissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti