sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kultainen Babylon

Moskovassa on useita isoja kauppakeskuksia - yksi kauppakeskusketju on nimeltään Zolotoj Vavilon eli Kultainen Babylon. Sinne on aika matka, ensin vaihtaen metrolla useita asemanvälejä ja sitten ratikalla aikamoinen pätkä. Ratikka ohittaa muuten Vera Muhinan valtavan patsaan Työläinen ja kolhoosinainen, tuttu monien venäläisten filmien alkukuvista.

Työläinen ja kolhoosinainen

Minulla oli asunnossa ihan surkea kovaääninen imuri, jossa ei ollut kuin lattiasuutin. Koska inhoan imurointia, olen jo kauan haaveillut mahdollisimman hiljaisesta imurista. Nyt kävin sen ostamassa Kultaisen Babylonin MediaMarkt -kaupasta. Kodinkoneliikkeet ovat muuten ainoita paikkoja, joista löytää Suomessa käytettäviä paperisia kahvifilttereitä. Venäläiset käyttävät enimmäkseen papukahvia, jonka itse jauhavat - sähköisten kahvimyllyjen valikoima on suuri, Kahvinkeittoon ilmeisesti käytetään enimmäkseen muita keinoja kuin meillä niin tavallista kahvinkeitintä. Huomasin että kodintavaroita myyvässä Ashanissa ei niitä edes ollut, oli vain espressokoneita.

Tämä viikonloppu on mennyt taas ostoksilla. Moskovassa oli tänään ensimmäinen vähän kylmepi päivä, noin 15 astetta. Muuttotavaroissa ei tullut välikausitakkia - se on se kahiseva, mitä inhoan. Oli siis pakko  mennä ostamaan uusi, ja löysinkin täysin kahisemattoman tikkitakin Marks & Spenceriltä.

Eilen olimme Eijan kanssa Ismailovin puistossa, tai tarkemmin ottaen sen torin puoleisessa osassa. Siellä on kirpputorialue, matkamuistoja, tauluja ja mattoja. Hilkalle tiedoksi, että siellä oli pari naivistiakin, ihan laadukkaita. Ostin sieltä kahdet villasukat, toiset ovat jakin karvaan ja toisen kamelin, maksoivat 300 ruplaa kappale (runsaat 6 euroa), made in Mongolia.



Aamulla käväisin ulkona jo ennen kahdeksaa, kävin hakemassa töistä juomavettä. Pihalla ulkonäöstä päätellen Keski-Aasiasta kotoisin oleva poika oli sunnuntainakin lakaisemassa. Jäin miettimään, onko pojalla ollenkaan vapaapäiviä. Toisaalta voisi ajatella että hän on muslimi ja silloin sunnuntaina töissä.  Toisaalta olen kuullut että juuri Keski-Aasiasta tulleita ammattitaidottomia työläisiä riistetään Moskovassa täysin häikäilemättömästi. Sympaattisen näköinen tyyppi, tervehdimme joka aamu. Tosin niin tekevät kaikki, pikkuisia koulutyttöjä myöten.

Olen muuten korjannut asetuksia, nyt pitäisi päästä kommentoimaan - en ole oikein haka näissä blogiasioissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti