Tässä on lomakin välissä, mutta täytyy vielä yksi kauppaseikkailu kertoa. Meidän piti työkaverini Arjan ja hänen brittimiehensä Rogerin kanssa mennä käymään viikonloppuna Ikeassa. Arja sai kuitenkin töissä kiertävän flunssan juuri silloin, joten päätimme käydä siellä keskiviikkona - Arja oli joka tapauksessa viikon lomalla ja minä pidin yhden erillisen lomapäivän.
Lähdimme heti aamusta, että olimme paikalla lähes avaamisaikaan eli klo 10. Ikea on auki klo 10 - 02. Taitaa olla totta, että Moskova elää myös öisin, sillä ainakin kaksi ihmistä on kertonut seisoneensa ruuhkassa auton kanssa puolen yön aikaan. Kun lähdin Suomeen junalla, menin metrolla rautatieasemalle klo 10 illalla, ja metrojuna oli ihan täynnä. Mutta siis sinne Ikeaan. Oli mukava verrytellä englantia Rogerin kanssa, sillä en ole puhunut englantia vuosiin.
Roger inhoaa isoja kauppakeskuksia (taitaa tosissaan rakastaa Arjaa kun lähti meitä kuskaamaan..), oli ottanut paksun kirjan mukaansa. Me Arjan kanssa sukelsimme Ikeaan, ja olimmekin tosi tehokkaita eli olimme siellä Arjan mukaan vain 2,5 tuntia. Molemmilla oli lista mukana. Itselläni listalla isoimpina televisiopöytä ja vierassänky kahdelle.
Kun olimme menossa kassajonoon, nuori mies tuli tarjoamaan tavaroiden kuljetusta kotiin halvemmalla kuin Ikean virallinen kuljetus. Ikean kotiinkuljetus Moskovassa toimii loistavasti, tavarat saa joko samana päivänä tai seuraavana päivänä, kun Suomessa niitä saattaa joutua odottamaan kuukaudenkin. Sitten voi vielä vuokrata auton, jonka mukana pääsee itse kotiin saman tien. Tämä nuori mies Roman siis tarjosi Ikean virallisen systeemin ulkopuolelta autoa ja kuljettajaa, jonka mukana pääsisimme kotiin.
Ensimmäinen reaktioni oli ei - mistä minä tiedän mikä tyyppi tämä Roman on. Sanoin että otamme virallisen kuljetuksen. Sitten tuli Romanin kuljettaja juttelemaan, sympaattisen oloinen nuori mies nimeltään Dimitri. Molemmat antoivat käyntikorttinsa. Arjan kanssa päättelimme, että eivät ne voisi Ikeassa tarjota palveluksiaan, jos olisivat huijareita - ehkä oli jopa jonkinlainen sopimus Ikean kanssa, jolloin tyypit olivat avuksi myös liikkeelle. Päätimme että menen omien tavaroideni kanssa kotiin tällä kyydillä, ja Arja ja Roger menevät omallaan - joka tapauksessa sänkyni ei olisi mahtunut heidän autoonsa.
Dimitri oli puhelias tyyppi, kotoisin Luganskista Ukrainasta. Naimisissa, kaksi lasta, muuttanut Moskovaan jo 12 vuotta sitten. Vanhemmat tulivat Moskovaan pahimpien pommitusten ajaksi, mutta palasivat pian takaisin ja ovat nyt sanoneet, että haluavat jäädä sinne. Dimitri taas haluaisi heidät tänne, ja tekee pitkää päivää jotta saisi tarpeeksi rahaa ostaakseen heille asunnon jostakin läheltä omaansa. Hän tekee erilaisia ajoja, Ikean kuljetusten lisäksi muitakin. Voisi esimerkiksi kuskata minun vieraitani kaupungilla - ainoa ongelma on, että puhuu vain venäjää. Pitkiä päiviä töitä, ehtii nukkua yleensä vain 5 tuntia yössä. Kun pidin pienen saarnan nukkummisen tärkeydestä, hän lisäsi että ei hän aina nuku viittä tuntia, joskus nukkuu kolmekin tuntia..
Dimitri on siis Itä-Ukrainasta eli sieltä missä pääosa asukkaista on venäläisiä. Ymmärtää kuulemma ukrainaa, mutta ei osaa sitä kirjoittaa kunnolla. Autossa roikkui keltamusta nauha Dimitrin oman kannan osoituksena. Kysyi, mitä mieltä suomalaiset ovat Ukrainan tilanteesta. Suomessa nyt voidaan olla mitä mieltä vain enkä halunnut lähteä yksityiskohtaisemmin selostamaan erilaisia sävyjä, vaan uskoisin sanoneeni totuuden kun sanoin, että Suomessa toivotaan että Ukrainassa saataisiin aikaan rauha mahdollisimman pian ja sota Euroopassa loppuisi. Mutta lisäsin, että suomalaiset eivät kyllä halua, että venäläiset tulevat pelastamaan meitä miltään. Tälle Dimitri hymähteli eli ymmärsi mitä tarkoitin.
Kysyin mitä mieltä hän itse on, mitä tapahtuu seuraavaksi. Dimitri oli sitä mieltä, että on jo tapahtunut puolin ja toisin niin paljon, että muuta mahdollisuutta ei ole kuin antaa Itä-Ukrainalle autonomia. Jonkun ajan kuluttua sitten kaikessa hiljaisuudessa liitetaan vähitellen alue Venäjään..
Dimitri oli selvästi ajanut paljon, hän tarkkaili navigaattorin varoituksia ruuhkista ja muutti ajoreittiä niiden mukaan. Yhdessä vaiheessa hän mietti, kannattaisiko vähän sääntöjä rikkoen koukata sivureittiä, mutta tuli sitten siihen tuloseen että ei kannata - jos jää kiinni, saa sakot ja aikaa tärvääntyy. Muutkin ovat todenneet, että valvontaa on lisätty ja sakkoja tulee liikenteessä helpommin kuin ennen.
Dimitri auttoi tuomaan tavarat neljänteen kerrokseen. Lopulta maksoin hänelle varmaan enemmän kuin se Ikean virallinen hinta on ja ihan omasta päästäni, sillä en enää muistanut mitä Roman oli hinnaksi esitellyt, kuitenkin se oli vähemmän kuin Ikean hinta. Mutta kyllä kannattikin maksaa pari satasta enemmän, sillä kun Dimitri oli lähtenyt ja istahdin keinutuoliin soittamaan Arjalle, he olivat Rogerin kanssa vielä kotimatkalla eivätkä edes lähellä kotia.
Tässä on sitten puolet Ikean sängystä koottuna. Moskovassa oli tuolloin kytketty lämmitys päälle eli patterit paahtoivat täysillä, vaikka ulkona oli harvinaisen lämmin syyspäivä. Pattereita ei voi säätää eli ainoa keino on pitää ikkunoita auki, ja siitä huolimatta hiki päässä ruuvaria kääntelin.
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
lauantai 4. lokakuuta 2014
Viherkasveja ja hunajaa
Kävin aamulla naapurissa asuvan työkaverini Petterin kanssa autolla Zolotoj Vavilonin kauppakeskuksessa. Ostin yhden ison viherkasvin (jonkun sortin palmu), kaksi limoviikunaa ja yhden muun viherkasvin. Kotona alkaa näyttää kotoisemmalta!
Ostoskeskuksessa on myös ruokakauppa tai eräänlainen prisma nimeltään O'kei. Hyvä kauppa, harmi kun on niin kaukana.
Mennessä sattui kumma juttu. Lähdimme liikenteeseen kymmenen pintaan lauantaiaamuna, ja kadut olivat koko lailla tyhjiä - moskovalaiset valvovat pitkään ja heräävät myöhään. Sitten yhtäkkiä alkoi syntyä ruuhkaa. Epäilimme että edessä olevassa isossa risteyksessä on tapahtunut onnettomuus. Jonossa seisoessa kiinnitimme huomiota siihen, miten paljon Keski-Aasiasta kotoisin olevan näköisiä miehiä liikkui kadulla. Ensin ajattelimme heidän menevän töihin, mutta kun osalla heistä oli pieni lakki päässään, arvelimme heidän tulevan moskeijasta. Petteri kertoi, että moskeijat ovat yleensä huomaamattomasti jollakin sisäpihalla, sillä muslimit eivät ole venäläisten erityisessä suosiossa. Sitten tulimme siihen isoon risteykseen, josta Prospekt Mira alkaa. Siellä parveili poliiseja ja turvallisuuspoliisin Omon-joukkoja. Mistään kolarista ei näkynyt jälkiä. Kun ohitimme risteyksen, vasemmalla puolella oli varmaan yli sadan metrin matkalla Omon-joukkojen kuorma-autoja. Liikenne veti taas, ja paluumatka mennä hujahti puolessa tunnissa, kun menomatkaan kului tunti. Lopulta päättelimme, että poliisin paljous liittyi jotenkin muslimeihin. Myöhemmin Gena kertoikin, että radiossa oli kerrottu jostakin islamilaisesta juhlapäivästä. Petteri oli varmaan oikeassa arvellessaan, että poliiseja on rahdattu paikalle niin suuri määrä pelkästään osoittamaan, että ei kannata yrittääkäään mitään.
Raahasin tavarani kotiin ja huokaisin vähän aikaa viherkasvejani ihaillen. Sitten lähdimme Marjan ja Genan kanssa Kolomenskojen hunajamarkkinoille. Markkinat ovat olleet käynnissä elokuun puolesta välistä lähtien ja jatkuvat 26.10. saakka.
Ajattelin että ostan sieltä pari purkkia. Ja vielä mitä! Nyt minulla on kotona kuusi purkkia hunajaa: on valkoapilahunajaa, eukalyptushunajaa, omenahunajaa. seetripuuhunajaa ja pari muuta joita en enää edes muista, mutta toinen auttoi kröhään. Myyjien mukaan eri hunajalaadut auttoivat mikä mihinkin vaivaan. Laskimmekin että olemme maistaneet niin monta eri sorttia, että terveytemme on taattu ainakin loppupäivän.
Oli kummallista miten erilaisia makuja hunajasta löytyy ja erilaisia värejä. Kastanjahunaja oli kammottavan makuista, mutta muut kokeilemani olivat ihan ok tai todella hyviä. Jäi vähän harmittamaan se yksi ostamatta jäänyt, jossa oli parin muun kukan lisäksi valeriaanaa - auttoi kuulemma hermostuneisuuteen, mutta maku oli todella täyteläinen ja hyvä. Toinen ostamatta, mutta mieleen jäänyt oli teeruusuhunaja - tuli mieleen turkish delight -herkut, itämaissahan harrastetaan ruokien maustamista kukkaisaromeilla.
Yksi viimeisimmistä kohdalle osuneista myyjistä oli Marielista kotoisin eli kielisukulainen. Hänellä oli kojussaan hienoja kuvia, missä hän oli milloin minkäkin kukkivan pellon pientareella. Hänen valkoapilahunajansa oli parempaa kuin yksi aiemmin maistamani, ja tietysti nyt sukulaisnaista oli tuettava. Lyhyesti sanoja vertaillessa löysimme ainakin pari sanaa, jotka tuntuivat puolin ja toisin tutuilta (äiti ja pirtti).
Tilastojen mukaan venäläiset suhtautuvat länsimaalaisiin ynseämmin kuin ennen. Se ei ainakaan vielä ole näkynyt mitenkään, vaikka en ihmettelisi jos alkaisi näkyä - niin valtavaa propagandavyörytystä tulee televisiosta ja lehdistä. Media on lähes kokonaan hallituksen hallussa, ja sen näkee. Venäjällä vapaat toimittajat ovat todella hengenvaarassa - esimerkiksi suurin piirtein kaikki Ukrainassa kuolleiden venäläisten sotilaiden hautajaisista kirjoittaneet on hakattu sairaalakuntoon. On kerta kaikkiaan uskomatonta ja kunnioitettavaa, että he siitä huolimatta kirjoittavat.
En aluksi ollut kovin selvillä Venäjän sanomalehdistä, mutta kyllähän sen Venäjän hallituksen äänitorven tunnistaa jo ulkoasusta: Rossiiskaja Gazeta on hyvää paperia, kaikki kuvat värikuvia ja vielä isoja läpi koko lehden. Artikkelit ovat taiten kirjoitettuja, esimerkiksi kulttuuriuutiset ja muut ei-poliittiset jutut. Poliittiset jutut tietysti tukevat Putinin linjaa, mutta eivät nekään niin ilmiselvän propagandistisesti kuin ykköskanavan uutiset. Valtalehtien toimittajilla on kuulemma tosi hyvät palkat verrattuna länsimaisiin toimittajiin. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Moskova on kallis kaupunki, varsinkin jos ei ole aikaa etsiä edullisempia hintoja.

lauantai 20. syyskuuta 2014
Musiikkia ja taidetta
Ensimmäiset viikot ovat menneet ostoskeskuksissa, mutta nyt on ollut kulttuuripitoinen viikko.
Tiistaina olin töiden jälkeen Moskovan filharmonian pienessä salissa kuuntelemassa kansainvälisen nuorten säveltäjien akatemian (kaksiviikkoinen opetussessio Permin alueella) lopputöitä. Mukana oli suomalainen Timo Tuhkanen, jota organisaattorina toiminut nainen kuvaili hyväntahtoisesti 'huligaaniksi'. Musiikki oli ultramodernia, enemmän erilaisia ääniä kuin perinteistä musiikkia. Mutta se oli innostavan uutta, ei nukuttanut! Lyhyet sävellyksen pätkät esitti Moskovan nykymusiikin ensemble, uranuurtaja nykymusiikin esittämisessä Venäjällä, taitavia tyyppejä!
Timo Tuhkasen työtä kuvattiin näin: 'The compostion unfinnish(ed.) looks at how we construct meaning through a process of editing our memories of history. All the words used in the piece are words from the Finnish language that originate from Russia.' Sen esittivät haitaristi ja huilisti, soittaessaan mumisten suomalaisia sanoja (joista erotin vain samovaarin) ja välillä siirtäen kolauttaen tuoliaan, haitaristi näpytteli välillä haitaria ja huilisti puhalteli muuten vaan huilun ohi.
Viimeinen esitys oli enemmänkin performanssi kuin musiikkiesitys: flyygelisti löi pari kertaa käsillään flyygeliin, muuten soittimia ei käytetty, vaan soittajat vaihtelivat rytmisesti asentoaan, puhaltelivat ja huokailivat, liikuttelivat jalkojaan.
Perjantai-iltana oli sitten tarjolla ihan perinteistä oopperaa Galina Vishnevskajan oopperamusiikin keskuksessa, jossa oppilaat esittivät Tshaikovskin Jevgeni Oneginin. Oopperakeskuksen lava ja katsomo ovat tosi pieniä, mutta kaikki on paikallaan niin kuin isommissakin taloissa. Lauloivat hyvin, näyttelivät surkeasti, mutta on se vähän tylsää tuon modernin musiikin jälkeen. Yleisö taputti hulluna ja huusi bravota, ilmeisesti katsomo oli täynnä nuorten kamuja ja perhettä.
Tänään lauantaina kävin kyllä ostamassa kävelykengät - ensi viikolla kuulemma sataa eikä minulla ole kuin kangaskengät mukana täällä. Mutta sen jälkeen kävimme katsastamassa kaksi teollisuustiloihin tehtyä taidealuetta, toinen Winzavod vanhaan viina(viini?)tehtaaseen ja kellareihin tehty näyttely-, työhuone- ja galleriatilojen kokonaisuus.
Moskovassa on aika paljon katutaidetta eli isoja seiniä maalattuna, niin tämänkin alueen takaseinä. Pistän kuitenkin kuvan (ilmastointi?)putkesta, johon oli maalattu kuvia.
Kävimme Winzavodissa näyttelyssä nimeltä 'Paratiisi', joka oli syvällä maan alla entisen viinivaraston isoissa holveissa. Ei mitään tauluja, vaan enimmäkseen liikkuvaa kuvaa, esimerkiksi suoraa kuvaa jostakin kaupungin bussipysäkiltä tai matoja täynnä olevasta maapläntistä. Olin ymmärtävinäni pienen ristiriidan näyttelyn nimen ja julisteen (vaalean pilven päällä sinisellä taivaalla askeltava mies) ja itse näyttelyn välillä..
Sieltä kävelimme noin kilometrin toiselle vielä isommalle tehdasalueelle, Artplayhin. Siellä on sekä näyttelytiloja, työtiloja, kahviloita että tosi kalliita designmyymälöitä, lisäksi taideyliopisto, jolla on yhteistyötä brittiyliopiston kanssa. Matkalla menimme alikulusta, joka on täysin maalattu - paljon hienompi kuin harmaa betoni.
Olimme Winzavodissa puolen päivän aikaan, silloin moskovalaiset ovat vielä kotona ja varsinkin daideelliset ihmiset - molemmissa paikoissa oli huomattavan tyhjää. Vasta Artplaysta lähtiessämme paikalle alkoi kokoontua moottoripyöräilijöitä, heillä ja moottoripyöräharrastajilla oli ilmeisesti jonkinlainen kokoontumisajo.
Kävimme isossa ja ilmaisessa katutaiteen näyttelyssä, mikä oli ihan kyllin hyvä, vaikka ei mitään mistä olisin erityisesti innostunut - paitsi hissin reunukset:
Artplayn alueella liikkuvat ihmiset olivat selvästi nuorta intelligentsiaa tai jotakin vaihtoehtoista normaaliin kauppakeskuskansaan verrattuna. Vähän arastelen ottaa kuvia, vaikka Venäjällä on yksityisyydensuoja selvästi paljon vähäisempi kuin Suomessa. Täälläkin oli yksi hieno seinämaalaus, stereosoittimen nappuloita kuvaava teos: punaisissa nappuloissa oli muistaakseni teksteinä ainakin henkisyys ja patriotismi, liukunappulat mittaavat kulttuuria, yhteiskuntaa, taloutta ja politiikkaa.
Ensi maanantaina on vielä Moskovan nykymusiikin ensemblen konsertti suurlähetystössä, siellä ohjelma ei tosin ole ihan ultramodernia, mukana on yksi Sibeliuksenkin teos. Tämä viikonloppu on kuulemma viimeisiä aurinkoisia ja lämpimiä syyspäiviä, minullakaan ei ollut edes takkia mukana koko päivänä.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Kultainen Babylon
Moskovassa on useita isoja kauppakeskuksia - yksi kauppakeskusketju on nimeltään Zolotoj Vavilon eli Kultainen Babylon. Sinne on aika matka, ensin vaihtaen metrolla useita asemanvälejä ja sitten ratikalla aikamoinen pätkä. Ratikka ohittaa muuten Vera Muhinan valtavan patsaan Työläinen ja kolhoosinainen, tuttu monien venäläisten filmien alkukuvista.
Työläinen ja kolhoosinainen
Minulla oli asunnossa ihan surkea kovaääninen imuri, jossa ei ollut kuin lattiasuutin. Koska inhoan imurointia, olen jo kauan haaveillut mahdollisimman hiljaisesta imurista. Nyt kävin sen ostamassa Kultaisen Babylonin MediaMarkt -kaupasta. Kodinkoneliikkeet ovat muuten ainoita paikkoja, joista löytää Suomessa käytettäviä paperisia kahvifilttereitä. Venäläiset käyttävät enimmäkseen papukahvia, jonka itse jauhavat - sähköisten kahvimyllyjen valikoima on suuri, Kahvinkeittoon ilmeisesti käytetään enimmäkseen muita keinoja kuin meillä niin tavallista kahvinkeitintä. Huomasin että kodintavaroita myyvässä Ashanissa ei niitä edes ollut, oli vain espressokoneita.
Tämä viikonloppu on mennyt taas ostoksilla. Moskovassa oli tänään ensimmäinen vähän kylmepi päivä, noin 15 astetta. Muuttotavaroissa ei tullut välikausitakkia - se on se kahiseva, mitä inhoan. Oli siis pakko mennä ostamaan uusi, ja löysinkin täysin kahisemattoman tikkitakin Marks & Spenceriltä.
Eilen olimme Eijan kanssa Ismailovin puistossa, tai tarkemmin ottaen sen torin puoleisessa osassa. Siellä on kirpputorialue, matkamuistoja, tauluja ja mattoja. Hilkalle tiedoksi, että siellä oli pari naivistiakin, ihan laadukkaita. Ostin sieltä kahdet villasukat, toiset ovat jakin karvaan ja toisen kamelin, maksoivat 300 ruplaa kappale (runsaat 6 euroa), made in Mongolia.
Aamulla käväisin ulkona jo ennen kahdeksaa, kävin hakemassa töistä juomavettä. Pihalla ulkonäöstä päätellen Keski-Aasiasta kotoisin oleva poika oli sunnuntainakin lakaisemassa. Jäin miettimään, onko pojalla ollenkaan vapaapäiviä. Toisaalta voisi ajatella että hän on muslimi ja silloin sunnuntaina töissä. Toisaalta olen kuullut että juuri Keski-Aasiasta tulleita ammattitaidottomia työläisiä riistetään Moskovassa täysin häikäilemättömästi. Sympaattisen näköinen tyyppi, tervehdimme joka aamu. Tosin niin tekevät kaikki, pikkuisia koulutyttöjä myöten.
Olen muuten korjannut asetuksia, nyt pitäisi päästä kommentoimaan - en ole oikein haka näissä blogiasioissa.

perjantai 12. syyskuuta 2014
Moskova-jokea pitkin Zhostovoon
Oltiin keskiviikkona työporukan kanssa Zhostovon kylässä, siellä on maalattu yli 200 vuotta kukkatarjottimia. Matka kuljettiin jokiristeilylaivalla, pistän tähän työkaverini Tarja Niemeläisen fb-sivulta nyysimäni kuvan laivamatkasta. Tuo näyttää olevan kanavapätkältä - yksi näistä Stalinin aikana vankityövoimalla rakennetuista kanavista.
Taustalla pilkottaa upeita taloja - pitkin matkaa oli omakotitaloalueita, joille oli rakennettu isolla rahalla isoja taloja. Joissakin paikoin joen ranta näytti ihan samalta kuin silloin kun lähtee Tukholmasta laivalla Suomea kohti.
Jouduimme sataman lähettyvillä odottamaan bussia jonkun aikaa. Viereisestä vähän ränsistyneestä mutta kauniista puutalosta pelmahti ulos noin nelissäkymmenissä oleva nainen, joka touhusi että tuo meille juuri leipomiaan piirakoita. Koska laivassa ei lupausten vastaisesti ollutkaan tarjolla mitään muuta kuin laihaa kahvia ja jäätelöä, otimme tarjouksen innoissamme vastaan. Nainen toi meille tarjottimella aivan suussasulavaa kaalipiirakkaa eikä huolinut mitään maksuksi. Kun olimme huokaillen ja kiitellen syöneet kaiken, hän häipyi takaisin taloonsa. Oli matkustellut Euroopassa Italiassa ja Itävallassa ja muuallakin, mutta ei ollut käynyt Suomessa. Totesi kuitenkin että suomalaiset ovat kuin venäläiset, tavallisia ihmisiä.
Tarjottimia maalaa kylässä useampi mies ja nainen, jokaisella vähän oma tyylinsä. Tarjottimen reunoilla on omat maalarinsa, jotka eivät neuvottele mallista kukka-aiheen maalanneen henkilön kanssa.
Itse taidekylässä kävimme maalausateljeessa ja museossa, opas oli olemukseltaan tyttösen näköinen nainen, joka kuitenkin osoittautui jo ihan aikuiseksi. Näitä sivistyneistöön kuuluvia, meikkaamattomia, hyväkäytöksisiä, sympaattisia ja kulttuuria suorastaan hehkuvia naisia.
Museossa oli kauppakin, jossa myytiin kaikenlaista lasisista koristepalloista koruihin ja tietysti eri muotoisiin tarjottimiin. Pahaksi (tai liekö hyväksi) onneksi samaan aikaan kauppaan osui eläkeläisjoukko, joten häivyin sieltä hyvän sään aikana. Minulla itse asiassa saattaa olla kotona näitä tarjottimia, en vain muista mitä siellä tarjottimen pohjassa lukee.
Zhostovon kukkatarjottimia

sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Moskovan syntymäpäivänä
Kävin lauantaina ostoksilla Ashanissa, joka on Tarjoustalon ja Prisman välimaastoon sijoittuva kauppa. Niitä on useampi Moskovassa, tänne menin ensin metrolla yhden vaihdon ja muutaman pysäkinvälin. Tämä Ashan on suuren ja hienon kauppakeskuksen kulmassa kahdessa kerroksessa. Ostin siivoustarvikkeita, kumisaappaat, pienen maton, jonkun verran ruokaa, sauvasekoittimen ja kukkaruukkuja, maksoi yhteensä 100 euroa. Kallein yksittäinen ostos oli Boshin sauvasekoitin (22 euroa), seuraavaksi kallein pieni Bilbao-matto (9 euroa, ilmeisesti tuontitavaraa), sitten froteepyyhe (8,50 euroa), joogamatto (8 euroa), kumisaappaat (7 euroa), harja/kihveli (6 euroa). Halvin ostos oli valkoinen guassituubi (29 senttiä). Neljä valmiiksi pakattua croisanttia maksoi euron.
Minulla on lyhyt työmatka, mutta sille mahtuu pari semmoista kohtaa että jos sataa, tarvitsen kumisaappaat.
Otin kauppakeskuksen edessä kyytiä tarjoavilta 'taksinkuljettajilta' kyydin kotiin, kun tavaraa oli kaksi isoa kassillista ja vielä se kihvelisetti. Keskuksen eteen on pysäköity yksityisautoilijoita, joista suurin osa on jostakin Keski-Aasiasta. Auton rekisteri on kadun puolelta osittain peitetty pahvilapulla, sillä Moskovan keskusta-alueelle on tullut parkkimaksupakko. Kaduilla kulkee tiuhaan autoja jotka kuvaavat väärin parkkeeratut autot ja lasku tulee perässä. Nokkelat moskovalaiset peittävät osan rekisterikilvestä tai nostavat takaluukun auki. Onneksi olin jo päättänyt etukäteen, että maksan matkasta 400 ruplaa, minkä edellisen kerran perusteella tiesin ihan kohtuulliseksi. Miehet olisivat vängänneet 500 ruplaa, mutta kun totesin voivani mennä metrollakin, maksusta sovittiin. Kuski oli tosi sympaattinen ilosilmäinen nuori mies Tadzikistanista, asunut Moskovassa 12 vuotta remonittitöitä ja taksihommia tehden. Nyt vaimo on raskaana, esikoinen tulossa. Tadzikistanissa on kuulemma ollut viime vuosiin asti levotonta, sisäistä kahinointia. Luulin että sillä on raja Venäjän kanssa, mutta ei olekaan, vaan Afganistanin, Uzbekistanin, Kiinan ja Kirgisian kanssa. Vuoristoista seutua, myyvät kuulemma vettä naapureille, ja marmoria. Molemmat puhuimme yhtä huonoa venäjää, ei tarvinnut jännittää taivutusmuotoja.. Jäi harmittamaan että olisinhan minä voinut yllärinä maksaa 500 ruplaa, kun on lapsi tulossa ja kaikkea.
Perjantai-iltana tuli TV:stä Golos Rossii eli paikallinen Voice. Kansainvälinen formaatti, toimi samalla tavalla kuin Suomessakin. Hyviä laulajia kyllä, ehkä enemmän variaatiota kuin Suomessa. No, suuri maa, isot valikoimat.
Jatkan tätä myöhemmin, joten tiedän sanoa että se harja/kihvelisetti on ihan susi eli kihveli on keskeltä koholla, siis lakaisen roskat kihvelin alle.. Yritin vääntää sitä, mutta ei sillä tee mitään. Pistin kaupassa ostoskärryyn myös pitkävartisin ikkunanpesusienen ja kotona huomasin, ettei minulla ole sitä, eikä sitä ollut laskussakaan. Menin käymään välilläruokatarvikkeita myyvässä alakerrassa ja varmasti silloin joku nappasi sen kärrystäni, ei tarvinnut lähteä hakemaan yläkerrasta!
Tänä viikonloppuna Moskovassa on vietetty kaupungin 867-vuotisjuhlaa. Kaupungin synttärit ovat jokavuotiset, ja niiden kunniaksi joitakin pääväyliä suljetaan liikenteeltä, kaduille ja puistoihin järjestetään mitä monisaisempia tapahtumia: on teatteritapahtumia, kirjakirppareita, sirkusta, balettia, pop-musiikkia, kaupungi halki pyöräilyä. Nyt oli vielä niin mahtavan hyvä ilma.
Aamulla kauppaan lähtiessäni kurvasin vieressä olevan Moskovan museon pihan kautta. Siellä nuoret olivat järjestämässä päivän tapahtumia, siellä oli muistaakseni jokin ruokatori ja rokkikonsertti, olikohan jotakin graffitijuttuakin.
Illalla lähdin Eija R:n kanssa läheiseen Gorkin puistoon kävelylle, Puistossa oli nuoria esittämässä katutanssia, rummuttajia ja saksofonisti, yksi ryhmä tanssi vakiotansseja, siellä oli myös tanssilava erikseen, lapsille karuselleja. Oli kivan leppoisa ja hyväntuulinen tunnelma. Lopuksi jäimme täpötäydelle Krimskij Valin sillalle klo 10.30 seuraamaan ilotulituksia - yksi näkyi Punaiselta torilta, toinen ihan meidän vierestä Taiteilijoiden talon takaa. Pistän tähän Eijan ottaman kuvan, omat kuvani epäonnistuivat täysin.
Sunnuntaina tuli muuttokuormani. Mikä nautinto istahtaa omaan keinutuoliin! Muuten olin vähän toisaikainen, olen koko viikon ollut epämääräisessä flunssassa, nytkin koko päivän nenä tukossa ja olo väsynyt. En jaksanut lähteä kaupungille, vaan seurasin tavaroita purkaessani ja verhoja lyhentäessäni TV:stä miten Moskovassa tapahtui vaikka mitä. Täällä alkaa muuten syksyllä 1-kanavalla kaksi makupaloista päätellen taitavasti tehtyä minisarjaa, toinen Katariina Suuresta ja toinen Rasputinista. Voi kun älyäisivät ostaa ne Teemalle Suomeen!

maanantai 1. syyskuuta 2014
Kuka näitä kirjeitä lukee?
Ei kovin moni, mutta enpä kuvitellutkaan - rupesin kirjoittamaan oikeastaan siksi, että huomasin edellisen Moskovan-kauteni ajalta kirjeet paljon kiinnostavammiksi kuin päiväkirjamerkinnät. Kun on huonomuistinen, täytyy omaksi muistinvirkistyksekseen kirjoittaa.
Blogissa on tilasto, josta näkee moniko on katsellut sivua. Tämä on ns. suljettu blogi eli sitä pääsevät katselemaan vain sellaiset, joille olen jakanut lukuoikeuden. Kovin moni niistä joille olen sen jakanut ei kuitenkaan ole sivuilla vielä käynyt. Eniten käyntejä on Venäjältä, uskoisin että ne kaikki (tai lähes?) ovat omia käyntejäni, suurin osa siltä ajalta kun perustin blogia ja seilasin sivustolla edestakaisin.
Yksi kumma juttu pisti silmääni eilen: tilaston ja sen tueksi julkaistun kartan mukaan Yhdysvalloissa oli tehty eilen yksi blogini katselu. Sinne en kyllä ole kenellekään antanut lupaa, eikä tietääkseni kukaan niistä joille olen oikeuden antanut ole nyt käymäseltään USA:ssa. Tänään sitä katselua ei enää näy sen paremmin tilastoissa kuin kartallakaan. Mmmm...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)